Työergonomia osana hyvinvointia

Normaali työssäkäyvä ihminen viettää ison osan ajastaan ja elämästään omalla työpaikallaan. Ihmisen kokonaisterveyttä ajatellen, on näillä työolosuhteilla suuri merkitys yksilön terveyttä ja hyvinvointia ajatellen. Työergonomia voidaan jakaa psyykkisiin ja fyysisiin tekijöihin. Molemmat ovat yhtä tärkeitä tavoitellessa kokonaisvaltaista yksilön hyvinvointia.

Suomessa tule-sairaudet (tuki -ja liikuntaelin) aiheuttavat vuosittain merkittäviä kustannuksia yrityksille ja yhteiskunnallemme. Työkyvyttömyyseläkkeistä lähes joka kolmas aiheutuu tule-sairauksista. Vuosittain Kela korvaa noin 3,8 miljoonaa sairauspäivää tules ongelmien vuoksi. Yritysten tappiot tules ongelmista, mitataan useissa miljardeissa (Työterveyslaitos ja Tule ry).

Työ voi asettaa monenlaisia haasteita ihmisen fysiikalle. Arvioidessa työn kuormittavuutta, tulee ottaa huomioon useita tekijöitä, kuten työn kokonaiskuormittavuus, työajat, työn monotonisuus sekä työasennot. Monet työtehtävät edellyttävät jonkin toistuvan suoritteen tekemistä tai tietyn asennon ylläpitoa. Tämä on usein kuormitusfysiologisesti epäluonnollinen tila elimistöllemme. Oikeastaan ainoa fyysinen suorite, jota elimistömme on adaptoitunut tekemään toistettavasti, on kävely.

Teollisuus ja automaatio on vähentänyt suuresti monotonisten työsuoritteiden tekemistä, koska useimmiten nämä kyseiset tehtävät on helppoa automatisoida. Kuitenkin näitäkin työtehtäviä on vielä paljon jäljellä. Esimerkkejä tällaisista työtehtävistä löytyy vaikka ravintola-, hoito-, kiinteistönhuolto- ja rakennusalalta.

Työergonomiaa voi ja tulisikin lähteä parantamaan samanaikaisesti useilla eri keinoilla. Työterveyden tehtävänä on varmistaa työpisteiden ja työvälineiden työergonomisuus. Työnantaja vastaakin työolosuhteista mutta yksilön vastuulla on pitää itsestään huolta sekä siitä, että työtä tehdään tavalla, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän kuormitusta.

Liikunta on työergonomiaa

Liikunta on avainasemassa tässäkin asiassa. Työntekijän tulisi olla työhönsä nähden hieman ”ylihyvässä” kunnossa. Mikäli työntekijän työ vaatii vaikkapa 20 kilon kuorman nostamisia toistuvasti. Jos työntekijän maksiminosto on n. 20 kiloa, tuntuu työ hänestä äärettömän kuormittavalta. Mikäli taas työntekijän maksimi nosto on n. 40 kiloa, ei 20 kiloa tunnu enää läheskään niin kuormittavalta. Tärkeintä olisi siis, että työntekijä on sellaisessa fyysisessä kunnossa suhteessa työtehtäviinsä, että hän ei työssään joudu jatkuvasti työskentelemään lähellä omaa fyysisen suorituskykynsä maksimia.

Liikunnassa painotus kannattaa usein laittaa sellaisiin asioihin mitä työssä ei aktiivisesti kuormita. Jos vaikka työssä joutuu tekemään paljon töitä käsillään, ei kannata pääpainoa harjoittelussa ohjata käsiin, koska silloin kokonaiskuormitus voi nousta liian suureksi. Samoin töissä monotonista pikkutarkkaa työtä tekevien kannattaa vapaa-ajallaan nostella isompia painoja laajoilla liikeradoilla. Käänteisesti taas työssä isoja kuormia nostavien henkilöiden kannattaa ohjata isompi osa harjoittelustaan kehonhuollollisiin toimenpiteisiin. Tärkeää on se, että kehoa ei kuormiteta vapaa-ajan liikunnassa samoilla mekanismeilla kuin mitä työpaikalla.

Kehonhuolto on avainasemassa työperäisten kuormitusvammojen ennaltaehkäisyssä. Liikeratojen ylläpito sekä tukilihasten vahvistaminen on todella tärkeää mm. tule-vammojen ennaltaehkäisyä ajatellen. Monissa ammateissa kuten toimistotyössä, joutuu ylläpitämään tiettyä asentoa pitkiä aikoja. Tämänkaltaisissa töissä monipuolinen liikunta ja hyvän tukilihaksiston merkitys korostuu. Taukoliikunta on myös hyvin oleellinen osa kokonaisvaltaista työhyvinvointia, erityisesti aloilla, joilla kuormitus on yksipuolista tai sisältää asentojen pitkäaikaista ylläpitoa.

Istuminen tappaa

Kognitiivisilla aloilla (joissa työtä tekevä lihas on aivot) pääosa kuormituksesta tulee istumisen kautta. Istuminen on elimistölle yllättävän kuormittavaa. Kuormittavuus tulee hyvin yksipuolisesti kaula- ja selkärangalle. Myös ranteet ja kyynärvarret ovat monesti kovilla päätetyöskentelyssä. Koronan myötä tullut etätyö on myös heittänyt omat haasteensa työergonomiaan. Kotitoimistot eivät välttämättä ole useimmiten optimoituja pitkäkestoiseen päätetyöskentelyyn. Tämä on tietenkin työaikaa siinä missä toimistollakin tehty työ, kuitenkaan työnantajalla ei ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa tähän osaan työergonomiasta.

Istumatyön ongelma on sen yksipuolinen kuormittavuus mutta myös kuormittavuuden puute. Ihmisen aineenvaihdunta vaatii toimiakseen liikettä. Pitkä paikallaan istuminen vaikuttaa negatiivisesti aineenvaihduntaan ja laskimoiden toimintaan. Istumatyöllä onkin todettu yhteys sydän- ja verisuonitauteihin sekä tyypin 2-diabetekseen. Ainoa keino vähentää istumatyöstä aiheutuvia haittoja, on säännöllinen päivittäinen liikunta.

Peruskunto pelastaa

Ihmisen kuntopohja on yksi tärkeimmistä asioista, jotka ennustavat ja auttavat arjessa jaksamista. Peruskunto tarkoittaa ihmisen kykyä työskennellä yhtäjaksoisesti matalalla teholla pitkiä ajanjaksoja. Peruskuntoa parantaessa, tulee ihmisen liikkua neljän P:n alueella. Eli liikunta tulee tehdä siten, että Pitää Pystyä Puhumaan Puuskuttamatta. Tällä sykealueella tehty liikunta vaikuttaa ihmisen peruskestävyyteen. Mitään oikokeinoa tähän ei ole. Tämän alueen liikunta ei itsessään ole kuormittavaa mutta sille täytyy vain varata aikaa. Peruskuntoliikuntaa tulisikin tehdä päivittäin. Istumatyötä tekevälle tämä ei ole suositus vaan oikeastaan pakko, mikäli yksilö haluaa pitää kiinni terveydestään.

Peruskestävyysliikunnasta saatuihin hyötyihin lukeutuu mm. parantunut rasva-aineenvaihdunta, nopeutunut palautuminen, parantunut unenlaatu ja parempi arkijaksaminen. Hyvän peruskunnon omaava palautuu työn aiheuttamasta kuormituksesta nopeammin. Myöskin mitä parempi kunto, sitä vähemmän kuormittavaksi itse työ koetaan. 

Hyvä peruskunto auttaa myös kaikessa työssä. Oli kyseessä sitten fyysisesti kuormittava työ rakennusalalla tai päätetyö. Tässä suomalaisilla on paljon parantamisen varaa. Suomalaisten kestävyyskunto on tasaiseen tahtiin huonontunut ja ennusteet tulevaisuuden suhteen ovat tällä hetkellä synkät. Työelämässä tämä peruskunnon heikkeneminen näyttäytyy lisääntyneinä sairaspoissaoloina sekä työn tehottomuutena.

Yksilön toimet työergonomiaan

Yksi merkittävä toimenpide, jonka yksilö voi tehdä parantaakseen työergonomiaansa työpaikalla, on opetella tekemään työtehtävät molemmilta puolilta. Tietenkään tämä ei ole järkevää huipputarkkuutta vaativissa työtehtävissä (esim. aivokirurgia). Monissa työtehtävissä ja työpaikoissa tällainen opettelu on kuitenkin täysin mahdollista. Hyviä esimerkkejä tällaisista työtehtävistä löytyy vaikka rakennus-, kiinteistöhuolto-, ravintola- ja terveydenhoitoalalta. Työn tekeminen toiselta puolelta aiheuttaa varmasti alkuun kitkaa ja työn hidastumista mutta toimenpiteenä tämä on pitkällä tähtäimellä ehdottomasti kannattava. Se nimittäin saman tien puolittaa toisen puolen kuormituksen. Tuki- ja liikuntaelin sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyssä tällainen toimintamalli on hyvin tehokas. Tätä voi jokainen kokeilla vaikka syksyllä haravoinnin tai talvella lumitöiden parissa. Pienen opetteluvaiheen jälkeen omaa työstä johtuvaa uupumusta voi merkittävästi lykätä vaihtamalla säännöllisesti puolta.

Vastuu työntekijöiden hyvinvoinnista jakautuu aina työantajan ja työntekijän välille. Panostukset työergonomiaan ja työhyvinvointiin maksavat itsensä takaisin vähentyneinä sairaspoissaoloina, lisääntyneenä työtehona ja työntekijöiden hyvinvointina. Työnantaja pystyy tarjoamaan mahdollisuudet fyysisen suorituskyvyn parantamiseen mutta itse työn joutuu työntekijä aina tekemään. Työntekijän vastuulla onkin nimenomaan pitää huolta itsestään, omasta fysiikasta sekä tavasta, jolla työtä tehdään. 

Kirjoittaja Samu Sandberg
Trainer4You:n kouluttaja