Miksi aloittaa, jos aikoo lopettaa?

Keräät tahdonvoimasi, otat sen kriittisen ensimmäisen askeleen. Ostat kuntosalijäsenyyden tai vaikkapa uudet lenkkarit harrastustasi varten. Saat itsesi liikkeelle ja aloitat treenaamisen. 

Ensimmäiset treenit ovat vaikeita ja joudut hieman kenties pakottaa itseäsi lähtemään salille. Olet kuitenkin sitkeä ja pikkuhiljaa treenitkin alkavat kulkemaan paremmin. Tuloksiakin alkaa pikkuhiljaa näkymään. Polku kohti parempaa kuntoa, terveyttä ja ulkonäköä on katettu sinulle. 

Sitten jossain vaiheessa tapahtuu jotain ja taas liikunta jää. Missaat ensin yhden treenin, sitten toisen ja kolmannen. Ennen pitkään löydät itsesi taas tilanteesta, jossa taukoa viimeisestä liikuntakerrasta on jo useita kuukausia, taas pitäisi aloittaa sama ruljanssi alusta. Kuulostaako tutulta?

Tämän kaltainen tarina sen eri variaatoilla toistaa itseään hyvin monenkin ihmisen elämässä vuodesta toiseen. Toisilla ”liikuntavaihe” kestää viikkoja ja toisilla kuukausia. Yhtenäistä näissä tarinoissa on se, että jossain kohtaa säännöllinen liikkuminen syystä tai toisesta lopetetaan. 

Kysymys nimeltään ”miksi?”

Tässä ollaankin yhden ikuisuuskysymyksen äärellä; ”Miksi ihminen aloittaa, jos aikoo lopettaa?”. Selkeimmin tämä ilmiö näyttäytyy kuntosalipuolella selkeinä sesonkeina vuoden aikana. Näitä sesonkeja on kuntosalialalla tyypillisimmin kolme, joista ensimmäinen on tammikuun ”Uusi vuosi – uusi minä” - sesonki. Seuraavana vuorossa on sitten huhti-toukokuussa ”Kesäksi kuntoon” -sesonki. Viimeisenä tietenkin syksystä tuttu ”Jos tämä nyt tästä sitten lähtisi kesän jälkeen”. 

En usko, että kukaan koskaan päättää lopettaa liikuntaa. Enemmänkin jotain tapahtuu ja ihmisen resurssit sekä määrätietoisuus eivät vain riitä liikunnallisten tapojen ylläpitämiseen. Arjessa esiintyvien haasteiden ja vastoinkäymisten myötä liikuntaa ei priorisoida tarpeeksi korkealle, sen ollessa liian usein se ensimmäinen ”joustovara” mistä resursseja vapautetaan muuhun.

Valmentajana en ole koskaan pystynyt ratkaisemaan tätä ongelmaa, enkä edes usko sen välttämättä olevan ylipäätänsäkään mahdollista. Tämä on sellainen asia, mitä minusta tulisi lähestyä psyykkisen valmennuksen näkökulmasta – ja näin nykyisin teenkin. Kannettu vesi ei pysy kaivossa, vaan päätöksen liikunnan priorisoimisesta on aina tultava ihmiseltä itseltään. Olen personal trainerina aikoinaan tehnyt kaikenlaisia taikatemppuja asiakkaiden motivoimiseksi. Useiden asiakaskeissien myötä olen kuitenkin omalla kohdallani kerta toisensa jälkeen joutunut toteamaan sen työ turhaksi. Viimeistään valmennuksen loppuessa – loppuu myös asiakkaan liikunta. Muutos on siis saatava aikaiseksi sisältäpäin.

Nykyisin vastuutan asiakasta selkeästi enemmän. Tämän vastuuttamisen lisäksi palautan asiakkaan hyvin nopeasti ”miksi” kysymyksen ääreen. Kysyn asiakkaalta: ”miksi hän liikkuu?” ja ”mitä hän liikunnalta haluaa?”. Nämä kysymykset ovat äärimmäisen tärkeitä motivaation ja harjoittelun jatkuvuuden kannalta. 

Mikäli se ihmisen ”miksi” on tarpeeksi vahva, kantaa se läpi heikkojen hetkien. Silloin ihminen punnertaa läpi muutosvastarinnan, vaikeuksien, arjen kitkan sekä mahdollisten takapakkien. 

Ihmisen arki on loppupeleissä aina priorisointia. Ohjaamme aikamme ja resurssimme sinne minkä uskomme palvelevan meitä jollain tavalla. Koskaan ei oikeasti ole sellaista tilannetta, että jollekin asialle ei olisi aikaa  - oikea tapa sanoa on se, että; ”en valitse priorisoida tälle asialle aikaa”. 

Esitän tästä usein käytännön esimerkin ihmisille. Testataanpa tätä esimerkkiä vaikkapa nyt sinulle. Se kuuluu näin: ”minulla on nyt tässä lätkäkassissa miljoona euroa. Sinä saat tämän miljoonan verot maksettuna, jos nyt lähdet kävelemään ja kävelet/ etenet tästä hetkestä 12 tuntia valitsemaani suuntaan”. Kyseessä ei kompakysymys. En määrittele vauhtia enkä matkaa. Uskon vankasti, että 99,9 % ihmisistä tarttuu tähän tarjoukseen. He soittavat matkan varrelta puheluita ja järjestelevät kaikki menonsa jotenkin seuraavan 12 tunnin ajalta. Tapaamisia siirretään ja perutaan, selitetään tilanne ihmisille ja matkaa jatketaan kaikesta huolimatta. Jotenkin ihmiset järjestävät sen, että he saavat matkalla ruokaa ja juomaa tai sitten se 12 tuntia mennään vain lujalla tahdolla. Miksi näin tapahtuu? Vastaus tähän on yksinkertainen: Ihmiset kokevat, että se palkinto on niiden uhrausten arvoinen mitä he joutuvat 12 tunnin aikana tekemään.

Tämänkaltainen motivaatiotila pitäisi saada aikaiseksi myös liikunnan suhteen. Motivaation pitäisi kaiken lisäksi kummuta myös yksilön sisältä sen sijaan, että sitä tehtäisiin edellä mainitun ulkoisen motivaatiotekijän ohjaamana.

Miten vapaudun loputtomasta aloittamisen ja lopettamisen kiirastulesta?

Aloita ottamalla kynää, paperia ja rauhallista aikaa itsellesi. Vastaa ensin paperille kysymykseen:

”Mihin minä tarvitsen liikuntaa?”

Jatka vastaamalla kysymykseen

”Mitä haluan liikunnalta?”

Noista vastauksista pitäisi rakentua se sinun ”miksi?” eli juuri sinun syysi liikkua. Seuraavaksi voit sitten lähteä arvioimaan, minkälaisella pohjalla tämä sinun syysi liikkua on. Mikäli syysi liikkua kumpuaa jostain ulkoisesta tekijästä, on pidemmällä aikavälillä se hieman sama kuin rakentaisit hiekkalinnaa vesirajaan. Ensimmäinen aalto ja kaikki työsi pyyhkiytyy pois. Jatka siis prosessia. Sitten kun alat samaan vastaukseksi sellaisia asioita, jotka kumpuavat sinun sisältäpäin; alat olla lähellä kestävämpiä motivaatiotekijöitä. 

Tämä ei missään nimessä ole helppo harjoitus ja se vaatii sinulta perusteellista itsetutkiskelua. Mikäli onnistut kaivamaan itsestäsi sellaisia vastauksia, jotka liittyvät sinun elämän ydinarvoihisi  - tulee sinun ”miksi” kestämään ne vaikeatkin ajat. En tietoisesti lähde antamaan tässä käytännön esimerkkejä, koska en halua taluttaa sinua. Tämä matka itseesi sinun on kuljettava yksin.

Löydettyäsi oman syysi liikkua  - kirjoita se paperilla. Sijoita tämä paperi näkyvään paikkaan. Palaa tämän lapun ääreen aina kun meinaat nostaa kädet pystyyn ja skipata treenit ilman hyvää syytä. Mikäli syysi liikkua on tarpeeksi vahva, pieni muistutus riittää kyllä saamaan sinut taas eteenpäin.

Lopetan tämän suhteellisen syvällisen kirjoituksen varmastikin kiistanalaiseen lausuntoon. Liikunta ja terveys eivät ole itseisarvo. Kukaan ei ole koskaan missään universaalissa totuudessa määritellyt, että ihmisen pitäisi valita itselleen liikunta ja terveys. Mikäli et löydät tarpeeksi hyvää syytä liikkua, on se itsessään syy olla välittämättä kehostasi ja liikkumatta. Kuitenkin on hyvä pitää mielessä se, että omasta kehosta ja terveydestä huolehtiminen on rakkautta itseä ja myös muita kohtaan. Sinulla on enemmän annettavaa kaikille ja kaikelle, kun voit hyvin terveessä ja suorituskykyisessä kehossasi. Tämä on rakkautta ja toisin kuin liikunta ja terveys  - rakkaus on sitten jo universaali totuus.

Kuten mestari Yoda sen sanoisi:

”Tätä miettiä sinun kannattaa”.