Ryhmäliikuntaohjaajan peruskoulutus


🔸
Valmius suunnitella ja ohjata ryhmäliikuntatunteja eri-ikäisille liikkujille
🔸 Antaa hyvän pohjan toimia liikunta-alalla ja jatkaa myöhemmin erikoistumisopinnoilla eteenpäin

490 €

(tarjous voimassa 13.-31.12.2024)

norm. hinta 699 €


tai alkaen 19,42 €/kk korottomalla SVEA erämaksulla

(sis. Alv. 25,5 %)

Lisäämällä tuotteen ostoskoriin hyväksyt sopimusehdot

Intohimona inspiroida asiakkaita liikkumaan?


 

Hienoa, olet tullut oikeaan paikkaan!

Koulutus antaa hyvän pohjan toimia liikunnan alalla joko osa-aikaisesti tai päätoimisena ryhmäliikunnan ohjaajana liikuntakeskuksessa, opistoilla tai yritysliikunnan parissa. Tämän koulutuksen hyviä jatkokoulutuksia ovat esimerkiksi erilaiset ryhmäliikunnan konseptituntien koulutukset sekä kuntosalivalmentajan että personal training koulutukset, jos tavoitteena on saada monipuolinen työ.

Koulutus on suunnattu kaikille ohjaamisesta kiinnostuneille, alanvaihtajille sekä heille ketkä hakevat itselleen lisätyötä liikunnanohjauksen parista. Ryhmäliikunnan ohjaamisesta saa itselleen treenin lisäksi paljon hyvää energiaa iloisten asiakkaiden innostamisesta.

Ryhmäliikunta on pysynyt vuosikymmeniä mukana osana liikuntakeskusten arkea. Ohjaajan työ on monipuolista ja asiakkaiden aito innostus palkitsee päivä toisensa jälkeen. Tuntien ohjaamisen lisäksi ohjaaja pääsee kehittämään omaa ammattitaitoaan erilaisten koulutusten kautta ja voi perinteisten lihaskuntotuntien lisäksi kouluttautua esimerkiksi kahvakuula, jooga- tai sisäpyöräily -tuntien ohjaajaksi. Aina on hyvä syy liikkua yhdessä!

 
 

Mitä koulutus sisältää?

  • Koulutus on jaettu neljään osaan ja on laajuudeltaan 112 tuntia. Ensimmäisessä osassa suoritetaan kehittävän harjoittelun perusteet verkko-opintoina, jonka jälkeen koulutus jatkuu yhtenä etäjaksona ja kahtena lähijaksona. Koulutuksessa keskitytään tuntien ohjaukseen ja suunnitteluun eri asiakasryhmille, ryhmäliikunnan palvelukonsepteihin sekä tutustutaan käytännössä erilaisiin tunteihin.

  • Koulutuksen sisältö on laadittu EQF3-standardien mukaisesti.

  • Ensimmäinen jakso tutustuttaa opiskelijat mm. seuraaviin opintokokonaisuuksiin:

    Harjoittelun ohjelmointi, osa 1: Resepti elinikäiseen kuntoon ja hyvinvointiin

    Kuormitusfysiologia, osa 1: Fyysisen kunnon kehittämisen perusteet, superkompensaatio

    Ravinto-ohjaus, osa 1: Ravitsemussuositukset, lautasmalli ja ateriarunko, ravinto-ohjauksen pääteemat

    Ohjaustaidot, osa 1: Kestävään muutokseen ohjaaminen

    Toiminnallinen anatomia, osa 1: Yleisanatomia ja päälihasryhmät

    Valmentajavalmiudet, osa 1: Hyvinvointiala ammattina

    Vuorovaikutustaidot, osa 1: Viestintä erilaisissa liikuntaympäristöissä

    Valmennusosaaminen, osa 1: Käytännön harjoitukset kestävyys-, lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelusta

  • Jakso 1 suoritetaan etäopetuksena.

    Ryhmäliikunnan erilaiset palvelukonseptit

    Ryhmäliikuntaohjaajana toimiminen

    Ohjaajan toimintaympäristöt (liikuntakeskus, yritystunnit, tilaustunnit)

    Ryhmäliikuntatuntien suunnittelu

  • Jakso 2 suoritetaan lähiopetuksena

    Kouluttajan ohjaamat demotunnit

    Ohjaus ja esiintyminen ryhmän edessä

    Musiikin tikuttaminen ja musiikin käyttö ryhmäliikunnassa

    Liikepankki lihaskunto- ja kehonhuoltotunnille

  • Jakso 3 suoritetaan lähiopetuksena

    Ohjausharjoituksia

    Ryhmäliikuntatuntien välineistö

    Ohjaajan äänenkäyttö ohjauksessa

    Opiskelijoiden demotunnit

  • Lähiopetus jakso 1
    16.11.2024 Lauantai klo 9.00 - 16.00
    Ryhmäliikuntatunteihin ja ohjaajan työhön tutustuminen & demotunnit

    Lähiopetus jakso 2
    30.11.2024 Lauantai klo 10.00 - 18.00
    Teoriaa ja ohjausharjoittelua
    1.12.2024 Sunnuntai klo 9.00 - 17.00
    Teoriaa ja ohjausharjoittelua

    Lähiopetus jakso 3
    14.12.2024 Lauantai klo 10.00 - 18.00
    Ohjausharjoittelua
    15.12.2024 Sunnuntai klo 9.00 - 17.00
    Näyttökokeet


Kenelle koulutus on tarkoitettu?

  • Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat aloittaa ryhmäliikunnan lattiatuntien ohjaamisen sekä erityisesti niille, jotka tarvitsevat varmuutta ryhmäliikunnan ohjaamiseen, tuntien suunnitteluun ja musiikin valintaan tuntisuunnittelussa

  • ✅ Liikunnanohjaajille

    ✅ Personal trainereille

    ✅ Liikunta-alalle haluaville

  • Venla työskentelee Erimoverilla palvelutuotantokoordinaattorina sekä kouluttajana. Hän työskentelee päivittäin ryhmäliikunnan parissa ja seuraa työssään liikunta-alan muuttuvia trendejä sekä kehittää ryhmäliikuntapalveluita vastaamaan tämänhetkistä kysyntää.

    Intohimo ryhmäliikunnan ohjaamiseen Venlalla syntyi liikunta-alan opintojen alussa ja kilpatanssiuran päätyttyä.

    Kokemusta erilaisten ryhmäliikuntatuntien ohjaamisesta Venlalla on kertynyt yli kymmenen vuoden verran mm. tanssitunneista, lihaskuntotunneista, sisäpyöräilystä, vesitunneista sekä kehonhuoltotunneista.

    Koulutuksissa Venla pyrkii erityisesti siihen, että jokainen uusi ohjaaja löytää omat vahvuutensa ryhmäliikuntaohjaajana sekä oman tyylinsä ohjata tunteja ammattitaidolla, mutta omana itsenään.

 

Lataa ilmainen koulutusopas!

Seuraavat koulutukset

Alta näet seuraavaksi alkavien koulutusten aikataulut ja tiedot. Klikkaamalla koulutusta saat auki tarkemmat tiedot koulutuksesta!

Jos jokin koulutuksen päivistä ei sovi sinulle, voit olla yhteydessä asiakaspalveluun.

Asiakaspalvelumme kanssa pystyt sopimaan korvaavista vaihtoehdoista.

 

 

 

Kokeile oppimisalustaamme ilmaiseksi!

Mietitkö vielä päätöstäsi? Voit kokeilla oppimisalustaamme ilmaiseksi luomalla tunnukset tietopankkiimme! Tietopankista löydät kymmeniä videoita ja muita ilmaisia materiaaleja joiden avulla voit aloittaa opinnot vaikka heti.