Pedagogiikkaa kuntosalille, osa 1: Opetuksen rakenteet
Pedagogiikkaa kuntosalille -artikkelisarjassa liikuntatieteiden maisteri Samuli Pentinniemi tulee avaamaan pedakogiikan saloja.Tässä kolmiosaisessa artikkelisarjassa avaan käsitteitä opettamisen ja oppimisen taustalta, kuvaan taidon oppimista ja opettamista sekä annan joitakin menetelmiä opettajien, ohjaajien ja valmentajien työkaluiksi.Katson asiaa liikunnanopettajan silmin, mutta annan esimerkkejä etenkin kuntosaliharjoitteluun. Tuon esiin matalan kynnyksen pedagogiikkaa ja psykologiaa. Pyrin kuvaamaan asiat sellaisella otteella, että niissä olisi tarttumapintaa mahdollisimman monelle kuntosaliharjoittelun ja muunkin liikunnan opettamisen ja ohjaamisen kanssa työskenteleville.Lähteinä olen käyttänyt liikunta-alan opettamisen perusteoksia, jotka löytyvät jokaisen tekstin lopusta. Niistä saa halutessaan lisätietoa aiheesta. Hyödynnän myös kokemustani lasten ja nuorten liikunnanopetuksesta sekä aikuisten kuntosaliohjauksesta.Kirjoituksissani käytän termejä opettaja ja oppija.Monella meistä liikunnan tai urheilun opettamisen, ohjaamisen ja valmentamisen kanssa työskentelevistä ihmisistä on tietyt tavat toimia. Muodostamme ryhmiä, annamme ohjeita tai opetamme uusia taitoja tietyllä, tehokkaaksi havaitsemallamme tavalla.Kuinka moni meistä on pysähtynyt miettimään millaisista rakenteista omat opetustunnit, -tuokiot tai kurssit muodostuvat? Ne ovat paljon muutakin kuin vain asiasisällön osaamista. Uskallan väittää, että kuntosaliharjoittelun parissa työskentelevillä juuri sisällön osaaminen on hyvin hallussa, mutta aina pedagoginen osaaminen ei yllä samalle tasolle.
Opettamisen rakenteet – mistä kaikki muodostuu
Lähdetään liikkeelle opettamisen ja oppimisen käsitteistä. Oppiminen tarkoittaa henkilön käyttäytymisessä tai ajattelussa tapahtuvaa muutosta. Kuntosaliharjoittelussa oppiminen voi olla esimerkiksi tiedollista eli kognitiivista tai taidollista eli motorista oppimista. Motorisella oppimisella tarkoitetaan muutosta kehon kyvyssä tuottaa liikettä. Opettamisella vastaavasti tarkoitetaan keinoja, joilla oppimista pyritään edesauttamaan.Opettamista voi jaotella monilla eri tavoilla. Tähän kohtaan olen valinnut kolmivaiheisen jaon, opetuksen suunnittelu-, toteutus- ja arviointivaiheisiin.Suunnitteluvaiheella tarkoitan kaikkea sitä, mitä tehdään ennen varsinaisen opettamisen käynnistymistä, esimerkiksi tavoitteiden määrittelyä ja työtapojen valintaa. Opetuksen toteutusvaiheen keskeisimpänä käsitteenä pidän instruktiota eli tapaa, jolla opettaja käynnistää toiminnan. Arviointivaiheella tässä tekstissä tarkoitan havaintojen tekemistä toiminnasta ja siitä seuraavaa palautteenantoa.
Suunnitteluvaihe – tavoitteet kunniaan
Opetuksen suunnittelu lähtee tavoitteiden asettamisesta. Kuten edellä opettamiseen, tavoitteiden asetteluun voidaan löytää toimiva kolmijako: kognitiiviset, motoriset ja tunnetavoitteet.Kognitiivisila tavoitteilla tarkoitetaan tiedollisia tavoitteita. Tavoitteena voi esimerkiksi olla yhdistää kuntosaliliikkeet niissä harjoitettaviin lihasryhmiin.Motoriset tavoitteet taas liittyvät taitojen oppimiseen tai kunnon parantamiseen, molemmat ovat erittäin keskeisiä kuntosaliharjoittelussa.Tunnetavoitteilla voidaan pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi henkilön asenteeseen kuntosaliharjoittelua kohtaan tai pyrkiä luomaan hyvää ryhmähenkeä. Näitä tavoitteita ei välttämättä voida erotella toisistaan, esimerkiksi asetettujen tunnetavoitteiden saavuttaminen voi merkittävästi edesauttaa taidollisissa tavoitteissa. Tunteiden merkitykseen oppimisessa paneudutaan tarkemmin juttusarjan toisessa osassa.Tavoitteiden asettamien jälkeen voidaan suunnitella opetuksen muut vaiheet, esimerkiksi opetussisältö ja -harjoitteet, työtavat ja arviointi sekä palaute. Tähän löytyy kirjallisuudesta monia hyviä apukysymyksiä. Olen muotoillut niistä kuntosaliharjoitteluun sopivan listan suunnittelun tueksi:Tavoitteet – Valitse tunnille 1–2 järkevää tavoitetta. Mitä pyrimme saavuttamaan?Ryhmä – Kuinka iso ryhmä on kyseessä? Mikä on heidän taitotasonsa? Kuinka paljon he jo osaavat? Ovatko kaikki samalla tasolla?Opetussisältö ja -harjoitteet – Mitä liikkeitä valitsen? Ydinkohdat? Missä järjestyksessä niissä edetään Turvallisuus? Tekevätkö kaikki samaa? Millaiset instruktiot valitsen? Miten aloitan ja lopetan tunnin (motivointi ja aktivointi)?Työtavat – Mitkä työtavat valitsen? Teenkö kaikki päätökset itse vai annanko valinnan mahdollisuuksia?Tila: laitteet ja välineet – Kuinka voin rytmittää tunnin niin, että kaikille riittää motivoivaa tekemistä?Arviointi – Miten toimintaa havainnoidaan? Kuka tekee havainnot?Kuka antaa palautteen? Mistä ja millaista palautetta annetaan?Pelkästään näiden asioiden suunnittelu luo pohjan onnistuneelle ja turvalliselle toiminnalle. Kun välillä muistaa pysähtyä miettimään miksi, mitä, miten ja kenelle opettaa, oma opetus monipuolistuu. Tätä kautta viesti menee erilaisille oppijoille paremmin perille.Meillä on usein tapana urautua tietynlaisiin toimintatapoihin, jotka saattavat muistuttaa niitä, joiden kautta olemme itse asian oppineet. Oppijoita on kuitenkin erilaisia aivan kuten opettajiakin. Siksi vastuullamme on pyrkiä kehittämään opetustamme sellaiseksi, että se voi saavuttaa lähes kaikki. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi tulee käyttää aikaa opetuksen suunnitteluun. On myös helpompi poiketa suunnitelmasta ja olla joustava, kun on runko johon voi tukeutua.
Toteutusvaihe – instruktiot ja erilaiset oppijat
Instruktio eli tehtävän selittäminen on se vaihe, jonka me yleisimmin miellämme opettamiseksi. Hyvä instruktiotaitojen hallinta onkin yksi ammattitaitoisen opettajan tunnusmerkeistä.Aktivointi ja motivointi – Instruktiota voidaan kuvata toiminnan käynnistämiseksi. Usein siihen kannattaa sisällyttää ryhmän aktivointia ja motivointia, jotta maaperä asian vastaanottamiselle olisi mahdollisimman hedelmällinen.Oppijoiden vireystila tulee saada sellaiseksi, jotta he ovat valmiina oppimaan.Tähän opettaja voi käyttää erilaisia tapoja. Hänen tulee kertoa mihin pyritään ja millaisin keinoin. Opetettava asia kannattaa siis tehdä merkitykselliseksi oppijoiden kannalta.Opettaja voi vaikkapa kehottaa tarkkailemaan jotain tiettyä asiaa tai herättää mielenkiinnon jollakin kysymyksellä. Oppijoille voi heittää haastetta mielenkiinnon herättämiseksi, kuitenkin muistaen heidän taitotasonsa. Ahdistuksen ja kykenemättömyyden tunteita tulee välttää.Aktivointi ja motivointi ovat erityisen tärkeitä opetuksen alussa, mutta niitä tarvitaan myös muissa vaiheissa. Hyviä tapoja pitää oppijat aktiivisena on käyttää monenlaisia instruktiotapoja.Instruktiotapoja – Ohjeet voivat olla sanallisia tai visuaalisia. Sanallisia ohjeita antaessa kannattaa miettiä tarkasti mitä ja miten sanoo. Värikäs, selkeä ja kuuluva äänenkäyttö ovat hyvän sanallisen instruktion tunnusmerkkejä. Muista myös järjestää kuulijat siten, että kaikki kuulevat ohjeet.Liian pitkä sanallinen tehtävän selittäminen saattaa aiheuttaa joillekin oppijoille tarkkaavaisuuden heikentymistä, joten kannattaa pyrkiä lyhyisin ja ydinkohtia korostaviin ohjeisiin.Ohjeet voivat myös olla visuaalisia, esimerkiksi tehtäväkortteihin kirjoitettua tekstiä. Myös tässä kannattaa muistaa, että vähemmän voi olla enemmän. Kirjoitettuja ohjeita kannattaa täydentää malleilla.Mallit voivat olla esimerkiksi valokuvia tai tikku-ukkokuvia liikkeiden eri vaiheista. Nykyään saleille on myös helppo tuoda mukanaan erilaisia laitteita, joista voi näyttää video- tai kuvamalleja. Myös malleissa kannattaa muistaa lyhytkestoisen muistin rajallisuus. Teksti ja kuva yhdessä luovat usein paremmin muistissa säilyvän kokonaisuuden kuin vain toinen niistä.Usein kuntosaliohjauksessa käytetään näyttöä. Näytön suorittaja voi olla opettaja itse tai joku oppijoista. Näytön ei välttämättä tarvitse olla "täydellinen" suoritus. Joskus vertaisen suorittamaan näyttöön voi olla helpompi samaistua, jos hän on samassa oppimisprosessin vaiheessa. Tietenkin näytössä tulee huolehtia, että oppijat saavat riittävän kokonaiskuvan tehtävästä, jotta he voivat muodostaa mielikuvan kyseisestä suorituksesta.Usein aikuisilla on jo jonkinlainen mielikuva tehtävästä, jonka kautta he yrittävät ymmärtämää mitä tavoitellaan. Oppijoiden aiempia kokemuksia kannattaakin houkutella esiin ja pyrkiä liittämään niitä osaksi suorituksen opettamista.Opettaja voi myös antaa avainsanoja, joita kannattaa toistella suorituksen aikana. Suorituksen ydinkohtien toistaminen mielessään voi auttaa niiden muistiin tallettamisessa.
Erilaisia oppijoita
Aiemmin mainitsin, että opettajan kannattaa vaihdella tapoja, joilla hän selittää tehtäviä. Tämä pitää oppijat aktiivisina, mutta myös mahdollistaa erityyppisten oppijoiden huomioimisen. Tässä lyhyt katsaus millaisia oppijoita voi olla ja millaisista instruktiotavoista he hyötyvät parhaiten.Visuaaliset oppijat oppivat näköaistin kautta. Heihin tehoavat parhaiten mallit ja näytöt, joita he voivat katsella. He saattavat kokea sanalliset ohjeet vaikeiksi ymmärtää.Auditiiviset oppijat oppivat parhaiten kuuntelemalla eli heille tehokkain tapa opettaa on tehtävän sanallinen selittäminen ja siitä mahdollisesti seuraava vuoropuhelu.Kinesteettiset oppijat taas oppivat kokeilemalla. Liike tai tehtävä pyritään siirtämään heti oman kehon liikkeeksi. He myös hyödyntävät tehokkaasti omasta kehosta tulevaa palautetta kinestesia-aistin kautta. Missä asennossa selkäni on? Miten kaukana vartalosta raajani liikkuvat?Analyyttiset oppijat vastaavasti pitävät ongelmanratkaisusta. He eivät halua saada ratkaisua valmiina, vaan ovat innokkaita etsimään ratkaisua ajattelemalla, vertailemalla tai kokeilemalla.Pienen ryhmän kanssa työskennellessään opettaja voi pyrkiä tunnistamaan erilaisia oppimistyylejä oppijoistaan, mutta suurempien ryhmien kanssa tulee huolehtia instruktioiden monipuolisuuudesta. Aiemmin mainittu urautuminen uhkaa, jos opetustaan ei suunnittele riittävän huolella tai jos ei tunne erilaisia tehtävänantotapoja.Instruktiotapoja voi muutella harjoitusten välillä, mutta jo yhdenkin tehtävän selitykseen voi sisällyttää eri aistikanavia aktivoivia tapoja. Esimerkiksi sanallisia ohjeita voi tukea näytöllä tai visuaalisilla tehtäväkorteilla. Tämän lisäksi opettaja voi kertoa oppilaille millaisilla mielikuvilla kyseistä liikettä voi edesauttaa tai mistä kehonosasta tulevaan kinesteettiseen palautteeseen kannattaa keskittyä.Kannattaa kuitenkin miettiä, kuinka montaa instruktiotapaa käyttää päällekkäin. Useamman aistikanavan samanaikainen aktivointi voi heikentää instruktion tehokkuutta. Esimerkiksi sanalliset ohjeet kannattaa antaa ennen näyttöä tai sen jälkeen. Jos näytön aikana haluaa sanallisia ohjeita antaa, tulee niiden korostaa ainoastaan liikkeen ydinkohtaa.
Arviointivaihe – havainnointi ja palaute
Toiminnan käynnistämisen jälkeen ohjaaja siirtyy arviointivaiheeseen. Hän tarkkailee suorituksia, tekee havaintoja asettamistaan ydinkohdista ja antaa tarvittaessa palautetta.Opettaja antaa palautetta asettamansa tavoitteen suunnassa. Jos tavoitteeksi on asetettu esimerkiksi alataljasoudun tekniikan oppiminen, antaa opettaja palautetta tuon liikesuorituksen ydinkohdista. Jos taas tavoitteeksi on asetettu sykkeen nostaminen, ei toimintaa kannata keskeyttää pienten liikesuorituksessa olevien virheiden vuoksi, turvallisuusnäkökohdat tietenkin huomioiden. Silloin kannattaa antaa kannustavaa palautetta, jolla saadaan nostettua tekemisen fiilistä.Palaute jaetaan sisäiseen ja ulkoiseen palautteeseen. Sisäinen palaute kumpuaa ohjattavasta itsestään, kun taas ulkoiseen palautteen antaa ohjaaja tai vertainen.Sisäistä palautetta kannattaa pyrkiä hyödyntämään mahdollisimman paljon. Oman liikesuorituksen voi tuntea tai sen voi nähdä esimerkiksi peilin kautta. Sisäisen palautteen hyödyntäminen on ensiarvoisen tärkeää oppimisen kannalta. Oman kehon kinestesia-aistin harjaannuttaminen voi johtaa todellisiin oivalluksiin.Usein pelkkä sisäinen palaute ei riitä, se vie liikaa aikaa tai vaatii tuekseen ulkoista palautetta. Ulkoinen palaute voi olla korjaavaa, jolloin ohjaaja kertoo miten suoritusta tulisi muuttaa.Se voi olla myös arvottavaa, kuten esimerkiksi kehumista.Usein ulkoista palautetta antaessa kannattaa hyödyntää, varsinkin jo harjaantuneempien oppijoiden kanssa työskennellessä, reflektiivistä palautteenantoa. Siinä opettaja johdattelee oppijaa löytämään itse vastauksia. Tällaisella omaa ajattelua aktivoivalla palautteella voidaan oppijaa opettaa käyttämään juuri sisäistä, omasta kehosta ja suorituksesta kumpuavaa palautetta hyväkseen.Ulkoisen palautteen antaminen voi myös häiritä sisäisen palautteen käyttöä. Välitön ulkoinen palaute tarkoittaa heti suorituksen jälkeen annettavaa palautetta. Sen kautta voidaan saada aikaan nopeita muutoksia esimerkiksi taidon oppimisessa, mutta se voi myös aiheuttaa riippuvuutta. Oppimisen alkuvaiheessa välittömän palautteen määrä kannattaa pitää korkeana, mutta taitojen karttuessa sitä voi vähentää. Juttusarjan seuraavassa osassa keskitymme tarkemmin juuri taidon oppimisen eri vaiheisiin ja opettajan toimintaan niissä.Yhteenvetona tästä kirjoituksesta voisin todeta, että opettajan toiminnassa heijastuvat usein käytännön kokemukset ja ne ovatkin erittäin arvokkaita. Teoriatieto luo kuitenkin varmuutta opetusta koskevien valintojen taustalle. Kun tunnemme opetuksen rakenteet, pystymme todennäköisesti myös arvioimaan syitä, miksi onnistuimme tai epäonnistuimme jossain tehtävässä.
Lähteinä käytetty mm.Ashworth, S. & Mosston, M. 2008. Teaching Physical Education. first online edition.Heikinaro-Johansson, P., Huovinen, T. & Kytökorpi, L. (toim.). 2002. Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan.Jaakkola, T. 2010. Liikuntataitojen oppiminen ja taitoharjoittelu.Numminen, P. & Laakso, L. 2001. Liikunnan opetusprosessin ABC.Rintala, P., Ahonen, T., Cantell, M. & Nissinen, A. 2005. Liiku ja opi. Liikunnasta apua oppimisvaikeuksiin.Saloviita, T. 2006. Yhteistoiminnallinen oppiminen ja osallistava kasvatus.