Kunnossa pysymisen harha

Moni tavoitteellisesti harjoitteleva kuntoilija tai urheilija tekee valtavan määrän sekä henkisiä, fyysisiä, sosiaalisia että taloudellisia satsauksia saavuttaakseen tavoitteensa. Nyky-ajalle onkin tyypillistä kunnianhimoisten tavoitteiden asettaminen ja omien rajojen kokeileminen. Saavuttaessaan jotain suurta, kokee olevansa elossa ja merkityksellinen.

Yhtä kaikki, kolikolla on myös kääntöpuolensa. Ihminen nimittäin useimmiten aliarvioi vastoinkäymiset ja toisaalta yliarvioi omat voimavaransa. Tavoitteen saavuttamisen paradoksi onkin se, että saavuttaessaan jotain suurta, ihminen ei tiedä, mikä menestyksen lopullinen hinta tulee olemaan.

Tavoitteellisuusko edistää hyvinvointia?

Itselle merkityksellisten tavoitteiden asettamisen sanotaan olevan yksilön kohdalla merkittävä tapa pitää yllä tai parantaa hyvinvointia. Onko kuitenkin näin? Ainakin, jos uskomme tutkijoita. On nimittäin käynyt ilmi, että ihmiset, jotka asettavat tavoitteita sekä tekevät menetyksiin perustuvia päätöksiä, kokevat tulevaisuudessa enemmän hyvinvointia ja sitoutuvat tavoitteisiinsa paremmin. Vanha sanonta ”jos haluu saada, on pakko antaa” pitää siis tässä valossa paikkansa.

Itsesäätely menestyksen kulmakivenä

Oikean asetut tavoitteet ovat siis lähtölaukaus kuntoilijan tai urheilijan hyvinvoinnille. Väitän, että yhtä merkityksellistä on miettiä etukäteen sitä, mitä tavoitteen saavuttamisen jälkeen. Miksi näin?

Moni urheilija tai kuntoilija kokee tavoitteen saavuttamisen jälkeen masennusta muistuttavan ajanjakson. Treeni ei maistu, eikä mikään muukaan. Pinna on pirun kireällä ja pienetkin vastoinkäymiset saavuttavat naurettavan suuret mittasuhteet.

Pitkässä projektissa urheilijan yksi tärkeimmistä yksittäisistä menestystekijöistä on kyky itsesäätelyyn. Itsesäätelyn avulla urheilija tekee harjoitteluun, ravitsemukseen sekä ajankäyttöön liittyviä päätöksiä, motivoi itseään, pitää keskittymisen tavoitteessa ja samalla karsii tavoitteen kannalta epäoleelliset tekijät toiminnan ulkopuolelle.

Henkistä energiaa kuluu juuri erilaisten päätösten tekemiseen, sillä ihminen tekee satoja, ellei tuhansia hyvinvointiinsa liittyviä päätöstä päivässä. Päätösten kuluttavuudesta kertoo se, että aivot kuluttavat levossa noin 0,4 joulea (minuutissa), kun taas keskittymistä vaativassa suorituksessa energiankulutus nousee jopa 6:een jouleen per minuutti. Tämä on ratkaiseva tieto kuvaamaan sitä, kuinka tiukalla urheilijan tai kuntoilijan psyyke on, kun päätavoite on ns. koko ajan mielessä.

Jokainen myös ymmärtänee, että täydellä teholla edes aivot eivät voi työskennellä kovin pitkään yhtäjaksoisesti. Tästä päästäänkin tärkeään, miltei tärkeimpään urheilijaa tai tavoitteellista kuntoilijaa eteenpäin vievään voimavaraan, tahdonvoimaan.

Tahdonvoima: välttämätön, mutta rajallinen katalyytti

Tahdonvoimalla tarkoitetaan ihmisen sisäistä energiavarastoa. Tahdonvoima on uusiutuva luonnonvara ja sen oikeanlainen käyttö mahdollistaa uskomattomiltakin tuntuvien suoritusten loppuun saattamisen. Tahdonvoima on riippuvainen sekä psyykkisistä, että myös fysiologisista tekijöistä. Muun muassa insuliini vaikuttaa ihmisen tahdonvoiman määrään. Niinpä voimme täydentää tahdonvoiman varastoamme oikeanlaisella ruokavaliolla sekä psyykkisillä tekijöillä.

Jokainen, joka on asettanut itselleen kovia tavoitteita, on joutunut tekemisiin tahdonvoiman kanssa. Kuten aiemmin kävi ilmi, tavoitteellinen kuntoilija, olipa tavoitteena elämäntapa muutos, maraton tai fitness –kisat, joutuu tuhlaamaan tahdonvoimaansa jokaisessa päätöksessä, jotka aiheuttavat henkistä kitkaa sekä sisäisiä ristiriitoja.

Tahdonvoima on oikeastaan vain pohjustus siihen tosi-asiaan, että ihminen ei voi olla koko ajan huippukunnossa. Ei fyysisesti, eikä henkisesti. Kuitenkin, törmään valmennustyössä asiakkaisiin, jotka tekevät tavoitteensa eteen työtä kuukausia tai jopa vuosia, ja kuvittelevat, että he voivat tavoitteen saavuttamisen jälkeen jatkaa kurinalaista dieettiään samaan tapaan kuin aiemminkin.

Ihmismieli, lähinnä alitajunta toimii matemaattisesti siten, että päätavoitteen lähestyessä, aivomme ovat varautuneet tahdonvoiman osalta vain siihen energianmäärään, minkä tavoitteen saavuttaminen vaatii. Sen jälkeen henkinen tankkimme on lähes tyhjä.

Tavoitteen saavuttamisen jälkeiseen ”masennustilaan” ovat törmänneet mm. maratoonarit ja triathlonistit, jotka tähdätessään tavoitteeseen, putoavat pääkilpailun jälkeen monttuun, jossa mikään ei tunnu miltään.

Ja vaikka monttu on joidenkin suoritusten jälkeen syvempi kuin toisten, on selvää, että monttu kertoo siitä, että olemme tehneet parhaamme. Tahdonvoimamme energiasäiliöt ovat kulutettu lähes loppuun.

Jatkuvasti hyvässä kunnossa oleva ei siis todellisuudessa ole koskaan huippukunnossa.

Armollisuus ja inhimillisyys tavoitteiden saavuttamisen taustalla

Tavoitteen saavuttamisen jälkeen (tarkoitan yksilön kannalta erittäin kunnianhimoista tavoitetta) meidän on hyvä tunnustaa se tosia, että meidän on saatava tahdonvoiman ja itsekurin varastot täytettyä. Psyykkinen lepo ja kevennetty fyysinen harjoittelu ovat välttämättömiä, mikäli tavoite on vaatinut kohtuuttomia fyysisiä ja henkisiä ponnisteluita.

Etukäteen henkistä monttua on hyvä pohtia ainakin seuraavien tekijöiden näkökulmasta:

• Tee suunnitelma, mitä teet tavoitteen jälkeen (elä mielikuvissa jo tulevaisuudessa)

• Tunnista itsesäätelyn keinot: muista, että tavoitteen saavuttamisen eteen joudut käyttämään assosiaatioon perustuvia menetelmiä, kuten itsekäskytystä (self-talk). Tavoitteen saavuttamisen jälkeen sisäistä puhetta on hyvä osata muuttaa, ainakin aluksi sallivammaksi.

• Sosiaalisen ja emotionaalisen tuen väheneminen: omista kokemuksista voin sanoa, että ihmisiä kiinnostaa kunnianhimoiset projektit ja niiden seuraaminen vierestä. On inhimillistä, että kannustajien ja tsemppaajien määrä ja tuki vähenevät tavoitteen saavuttamisen jälkeen. On nimittäin niin, että heidänkin tahdonvoimansa uupuu projektin aikana. Joskus sosiaalisen tuen loppuminen voi olla vain kuviteltu pelkotila.

• Uusi tavoite: monesti henkinen lamakausi jää ikään kuin päälle tavoitteensaavuttamisen jälkeen. Tällöin on hyvä miettiä jo etukäteen seuraavaa tavoitetta, joka potkii Sinua liikkeelle säälissä rypemisen sijaan.

Artikkelin kirjoittaja on Trainer4You-kouluttaja Lasse Seppänen, jonka koulutuskokemus hakee vertaistaan.

Vaikka tasapaino on kehittymisen este, niin ajoittain on hyvä pysähtyä myös tasapainokeskipisteen päälle levähtämään.