Teksti on katkelma Harri-Pekka Pietikäisen kirjasta Työelämän taktiikkataulu (Fitra, 2019)

Maailma on täynnä esimerkkejä erilaisista toimintakulttuureista. Kulttuuri muodostuu osittain siitä, miten kohtelemme toisiamme ja annamme itseämme kohdeltavan. Kyse on ihmisten keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Kun yhteisöä ja sen sisäistä tarinaa hallitaan diktatuurimaisin ottein, on kulttuuri joustavuuden sijaan kankea. Johtoportaan luoma pelon kulttuuri toimii vain joutsenlauluna koko kehityksen jumiutumiselle.

Tämän kaltaisesta yritysjohtamisesta on kertonut muun muassa Risto Siilasmaa kirjassaan Paranoidi optimismi (2018). Matkapuhelinyhtiö Nokian syöksykierteen hallituksen puheenjohtajakaudellaan katkaissut, aiemmin hallituksen jäsenenä toiminut Siilasmaa sai nähdä, miten kulttuurin muutos aiheuttaa kipuilua ympäristössä, joka ei ole sellaiseen varautunut. Määrätietoinen Siilasmaa pisti johtajakaudellaan koko Nokian hallituksen ja johtoportaan uusiksi, ja neuvotteli yrityskaupat mm. Microsoftin, Siemensin ja Alcatel-Lucentin kanssa. Lopputulemana Nokian liiketoiminnan profiili ja ydin muuttuivat radikaalisti, mutta samalla kurssi saatiin käännettyä. Mikäli kommunikaatiota ja siten koko toimintakulttuuria ei olisi muutettu avoimemmaksi, puhuisimme Nokiasta menneessä aikamuodossa.

Tietenkään kommunikointi tai kaksisuuntainen vuorovaikutus eivät ole 2000-luvulla keksittyjä asioita. Jostain syystä ne ovat silti vasta nyt korostuneet ja tulleet laajalti käyttöön johtamisessa ja tiimityöskentelyssä.

JUKKA HOLTARI:

"Kommunikoinnin ja vuorovaikuttamisen taidot ovat kasvaneet kaikissa työyhteisöissä. Tosin hyvät johtajat ovat osanneet aina kommunikoida, joten mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyse."

JUKKA JALONEN:

"Nykyään kapteenit ja johtavat pelaajat ovat sellaisia, joiden kanssa valmentajat keskustelevat jatkuvasti, jotta pysyvät kärryillä siitä missä joukkueen sisällä mennään. Kun kommunikointi on jatkuvaa, voi pieniinkin asioihin tarttua, jolloin harvemmin ilmenee mitään yllättävää. Tapa kommunikoida on yksi eniten muuttunut asia jääkiekkovalmennuksessa. NHL:ssä on jo nyt nuorempia valmentajia, jotka muuttavat toimintakulttuuria myös siellä. Edelleen on silti myös vanhan liiton valmentajia, jotka eivät juuri pelaajilleen juttele."

Tuttuja ovat myös tarinat keskiportaan johtajista, jotka johtavat tiimiään vahtien ja painostaen. Takana piilee pelko oman aseman ja auktoriteetin menettämisestä. Mitä jos muut saavat selville totuuden minusta? Ilmiö on verrannollinen autoritääriseen valmennustapaan, jossa kunnioitusta ei ansaita, vaan se on oletusarvo. Tällöin tiimin jäsenet alkavat keskittyä virheiden ja epäonnistumisten välttämiseen. Pelko saa heidät varpailleen. Energia, jonka tulisi suuntautua kehitykseen, vuotaakin oman selustan varmistamiseen. Lopputulemana on tiimi, joka epäonnistuu, koska ei uskalla yrittää onnistua.

Vetävä toimintakulttuuri

On tärkeää, että toimintakulttuuri houkuttelee. Jotta sitä halutaan vaalia ja sen eteen nähdä vaivaa, tulee se ensin voida allekirjoittaa. Tällöin on oleellista, onko kulttuuri ulkoapäin saneltu vai jotain jossa voi kokea olevansa itse aktiivisesti mukana.

Suomalainen urheiluvalmennus on ottanut 90-luvulta tähän päivään valtavia harppauksia osallistamisessa ja joukkoistamisessa. Varsinkin joukkueurheilulajeissa kehitys on näkyvää. Valmennuksesta on tullut tiimityöskentelyä ja keskinäisen kommunikaation nähdään olevan kehittymisen keskeinen elementti. Pelaajia ei käsketä, heitä inspiroidaan. On tärkeää, että joukkueen kaikki jäsenet osallistutetaan toimintaan. Heidän tulee olla aktiivisia toimijoita, ei ainoastaan pelinappuloita.

MARIANNE MIETTINEN:

"Annan omalle valmennustiimilleni paljon vastuuta, sillä luotan heidän huolehtivan ja osaavan hommansa. Varmistan jo rekrytointivaiheessa, että valmennustiimiini tulevat valmentajat ovat roolissaan riittävän hyviä, jolloin tiedän, ettei minun tarvitse kytätä heidän tekemistään."

LASSE KURRONEN:

"On paljon helpompi sitoutua sellaiseen pelitapaan ja toimintaan, johon on saanut itse vaikuttaa kuin sellaiseen, joka on saneltu ylhäältä päin. Tämän päivän pelaajat alkavat olla niin fiksuja, että kykenevätottamaan vastuuta salibandyn pelitaktiikasta. Toki siten, että valmentajilla on viimeinen sana."

Vetävän toimintakulttuurin kivijalka on ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä, miten ja ennen kaikkea miksi.