Riku jakaa viisi klassisinta mokaansa personal trainerina.Lupasin pienen painostuksen jälkeen kirjoittaa teille parhaat onnistumiset, tärkeimmät opetukset sekä mehevimmät mokat personal trainer -urani varrelta. Mokista on virkistävintä aloittaa nyt kun niistä on kulunut jo sen verran aikaa, että pahin häpeä on jo ehtinyt hälvenemään. Tässäpä top viitonen, ole hyvä! (Nyt näitä kirjoittaessa jo oikeastaan vähän naurattaa.)

Personal trainer –palveluja pöydän alta

Ihan ensimmäinen personal training -asikkaani soitti minulle joitain päiviä valmistumiseni jälkeen. Hän oli lukenut toiminnastani paikallislehdessä julkaistusta artikkelista, jossa valmensin maajoukkuetason aerobic-tyttöjä sekä kerroin pt-valmennuksen soveltuvan myös tavallisille kuntoilijoille. Kyseinen naishenkilö ei ollut täysin noviisi asian suhteen, vaan hänelle oli ollut personal trainer jo aikanaan ulkomailla asuessaan.Sovimme tapaamisen kuntokeskuksen rauhalliseen aulaan, jossa olin ottanut vastaan jo aikaisemminkin asiakkaitani. Koin paikan olevan riittävän tyylikäs ja intiimi ensitapaamisen toteuttamiseen.Saavuttuani kuntokeskukseen totesin kauhukseni, että aula oli parin päivän aikana muuttunut totaaliksesi työmaa-alueeksi. Remppamiehet porasivat ja purkivat seiniä laajennuksen tieltä, joten suunnitelmani asiakkaan haastattelutuokion suhteen menivät täysin uusiksi. Marssin kuntokeskuksen vastaanottoon ja selvitin, olisiko jokin muu tila vapaana.Sopiva tila löytyi yhdestä jumppasalista. Roudasin suuren salin keskelle pyöreän pöydän sekä kaksi mukavaa rottinkista tuolia. Naulakonkin kannoin oven pieleen, jos asiakkaalla sattuisi olemaan jonkinlainen takki mukanaan.Asiakkaan saavuttua saatoin hänet jumppasalin ovelle ja otin hänen turkistakkinsa, jonka ripustin kohteliaasti naulakkoon. Sitten istahdimme keskellä salia pönöttävän pöydän ääreen. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun pöydän pinnan yläpuolella näkyi vain asiakkaani hiuspehko. Niin korkean pöydän ja lokoisat penkit olin pareiksi toisilleen valinnut!Päätin pitää pokkani ja kuunnella asiakkaani toiveita sekä tavoitteita. Se kannatti, sillä esitellessäni omat palveluni asiakas halusi heti klousata puolen vuoden yhteisen valmennusrupeaman. Sopimus tehtiin hämärästi pöydän alta, sillä emme viitsineet ryhtyä kurkottelemaan ihan liian korkean pöydän yli.

Ristiriipuntaa tunti tolkulla

Olin saanut asiakkaakseni suhteellisen hyväkuntoisen yritysjohtajan, jonka tavoitteena oli lihasmassan maksimaalinen hankkiminen. Vitsailimmekin johtamisen olevan valmennusjakson jälkeen helpompaa vain hauista pikkuisen pullistamalla. Treenipaikaksi valikoitui Teknopalatsi-kuntokeskus Oulun teknologiakylässä, sillä asiakkaani yritys toimi siellä ja treenit oli luontevaa sopia sinne aamuiksi tai lounasaikaan.Lihasryhmistä etenkin reiden takaosat olivat asiakkaani prioriteettilistan kärkikastissa. Sinne piti saada lisää möykkyä muita lihasryhmiä unohtamatta. Tein asiakkaalleni perusteellisen alkukartoituksen haastatteluineen, kyselyineen ja testauksineen. Sopimuskin vahvistettiin allekirjoituksin ja sitten ryhdyttiin hommiin.Teknopalatsilla ei siihen aikaan ollut varsinaista takareisilaitetta lukuun ottamatta seisten tehtävää polven koukistuskonetta. Opettelimme sen suoritustekniikan lisäksi myös kokonaisvaltaisempia liikkeitä, kuten suorin jaloin maastavetoja sekä selän ojennuksia ojennuspenkissä siten, että lantiopehmuste oli säädettynä suhteellisen alas parhaan treenivaikutuksen aikaansaamiseksi. Muistin vielä mainita ohjatessani siitä, että jos liikkeet tuottaisivat lainkaan kipua, ne korvattaisiin välittömästi muilla vaihtoehdoilla.Yhtenä päivänä salille tultuani sain järkytykseksesi kuulla asiakkaani löytyneen aamupäivällä roikkumasta kyykkyräkistä selkäänsä voivotellen. Vielä suhteellisen uudelle ja hiljaiselle salille tullut ohjaaja oli löytänyt miehen ”ristiriipunnasta” ja soittanut ambulanssin paikalle. Asiakkaani oli kuskattu pillit vinkuen keskussairaalaan, jossa tehdyssä operaatiossa oli korjattu useampikin pullistunut välilevy. Järkytyin syystäkin ja mielessäni pyöri vasta startanneen pt-urani loppu oikeusistuntojen sekä tähtitieteellisten korvausvaatimusten luhistamana.Pahimpien skenaarioiden vilistettyä silmieni ohitse päätin tarkistaa esitietolomakkeesta asiakkaani rajoitukset sekä niiden oikeellisuuden kuittaavan allekirjoituksen. Otin myös luurin kauniiseen pikku kätöseeni ja soitin asiakkaalleni keskussairaalaan. Ääni väristen kysyin vointia ja sitä, oliko asiakas pimittänyt minulta jotain terveyteensä liittyvää. Sainkin vastaukseksi nöyrän anteeksipyynnön; asiakas ei ollut kertonut ”ihan kaikkea” pitkäaikaisista selkäongelmistaan.Hän oli päättänyt jättää mainitsematta ja kirjaamatta selkäongelmiaan, jotten olisi tehnyt hänelle mitään ”keppijumppaohjelmaa” tiukan massankasvatusohjelman sijaan. Kun hän puhelun lopuksi pyysi minua jatkamaan personal trainerinaan ja laatimaan kuntoutusajan ohjelmat, kunhan ensin kotiutuisi sairaalasta, tippa meinasi tulla silmäkulmaani helpotuksesta sekä asiakkaan osoittamasta luottamuksesta. Vaikkei kyse ollutkaan varsinaisesta mokasta, sain silti melkoisen opetuksen tulevia personal trainer -vuosiani ajatellen.

Salilaitteessa väärinpäin

Tästä tapahtumasta ei ole kauaakaan. Voin vieläkin aistia sen kuumotuksen, jonka korviin asti nouseva puna saa aikaiseksi. Onneksi kilometrejä on jo mittarissa sen verran, että osasin nauraa itselleni heti paikan päällä.Kyseessä oli tällä kertaa pienryhmä, jolle vedin motivoivan luennon sekä laiteopastuksen pikku treenin kera eräällä kuntosalilla Oulussa. Itse luento meni mukavasti ja ryhmä oli liekeissä päästyämme salille käytännön opastuksen pariin. Sielläkin kaikki meni parinkymmenen vuoden rutiinilla hyvissä fiiliksissä, kunnes pääsimme keskivartalolaitteiden kimppuun.Selitin ryhmälle vatsarutistuslaitteen toimintaidean ja kerroin laiteversion hyvistä puolista jengiä innostaen. Alkumotivoinnin sekä säätöjen opettamisen jälkeen oli edessä näytön vuoro, joten istuin laitteeseen ja otin ryhdikkään asennon muutaman toiston jengille demonstroidakseni.Vedin happea sisään, jännitin vatsalihakseni ja painoin rintakehääni eteenpäin rintapuolaa vasten. Mitään ei tapahtunut. Laite ei inahtanutkaan. Yritin uudelleen, mutta sama toistui. Laite ei antanut milliäkään periksi. Tarkistin painopakan säädöt. Laitteessa oli parikymmentä kiloa painoja, kuten hyvin muistinkin. Olinhan vasta vajaat puoli minuuttia sitten säätänyt ne kohdilleen.Parin epäonnisen yrityksen jälkeen tajusin, mistä oli kyse. Istuin selänojennuslaitteessa! Olin opastanut ryhmälle vatsarutistuslaitteen periaatteet selänojennuslaitteen kohdalla. Ei ihme, ettei se pihahtanutkaan väärään suuntaan pinnistellessäni. Remakka nauru raikui salilla hetken aikaa, kunnes vein porukan oikean vatsarutistuslaitteen luokse, jossa pääsimme ilman alkusepostuksia suoraan asiaan.

Uintitreenit eri halleissa

Tämäkin tapaus naurattaa jälkeenpäin, mutta sillä hetkellä hämmensi ihan kunnolla. Olimme nimittäin sopineet vesijuoksu ja allasjumppatreenit naisasiakkaani kanssa Oulun uimahalliin perjantai-iltapäiväksi. Olin ajoissa paikalla ja kävin vaihtamassa uimakamppeet päälle. Ajoitin altaalle menon jämptisti muutamaa minuuttia ennen sovittua aikaa ja marssin paikalle tarmoa puhkuen.Kellontarkka asiakkaani ei kuitenkaan ollut vielä saapunut paikalle. Se oli poikkeuksellista, sillä yleensä hän saapui suorituspaikalle vähintään viisi minuuttia etuajassa. Sen vuoksi olin itsekin erityisen pedantti kyseisen asiakkaan kohdalla. Vilkuilin ympärilleni. Pohdin olisiko asiakkaani jäänyt suustaan kiinni jonkun tuttunsa kanssa altaan reunalle. Kurkin myös altaaseen, josko hän olisi jo mennyt verryttelemään jollekin radoista. Tutunnäköistä henkilöä ei näkynyt sen koommin reunalla kuin altaassakaan.Kun viisitoista minuuttia oli kulunut, rupesin hermoilemaan ihan toden teolla. Eihän mitään vain ole sattunut matkalla tai päivän aikana, ajattelin. Pohdiskelin erilaisia vaihtoehtoja, joista unohdus, myöhästyminen tai motivaation lopahtaminen tuntuivat kaikki kaukaisilta vaihtoehdoilta. Hetken asioita päässä pyöriteltyäni iski jonkinlainen oivallus siitä, mikä mahtoi mennä pieleen uintitreeneistä sopiessamme. Olimme sopineet treenitapaamisen Oulun uimahalliin, jonka asiakkaani oli mieltänyt Raatin uimahalliksi ja minä Raksilaksi. Olimme siis molemmat täsmällisesti oikeaan aikaan, molemmat mielestämme oikeassa paikassa.Oivallettuasi inhimillisen mokan marssin tutun uimaopettajan juttusille. Hän soitti Raattiin ja ohjeisti uimavalvojan siellä kuuluttamaan asiakkaalleni ohjeet alkulämmittelyn toteuttamiseksi sekä treenin käynnistämiseksi. Minä sen sijaan hyppäsin sillä aikaa autooni ja hurautin toiselle puolelle kaupunkia hyväntuulisten ja hauskojen allastreenien pitoon.

Sanoin ei lottovoitolle

Minut kutsuttiin hätiin, kun oululaisen yrityksen sairauspoissaolot uhkasivat karata käsistä. Yrityksen johtajat ehdottivatkin, että mikäli saisimme sairauspoissaoloprosentin kasvun pysähtymään tai putoamaan, saisimme siitä koituvat säästöt täysimääräisenä korvauksena loppuvuoden (9 kk) valmennusprojektista. En suostunut ehdotukseen vaan ehdotin vastavuoroisesti, että tekisimme valmennuksen erittäin kohtuullisella korvauksella, mutta mikäli tuntuvia säästöjä saataisiin aikaiseksi, saisimme valmennettavaksemme myös muut konsernin tytäryhtiöt.Löimme kättä päälle, pistimme puumerkit sopimuksiin ja ryhdyimme hommiin. Saimmekin hyvän pöhinän ja pikku kisahengen päälle valmentamassamme, noin 90 hengen miesporukassa.[avatar user="Riku Aalto" size="thumbnail" align="right" link="http://www.trainer4you.fi/blogi/author/riku-aalto/" target="_blank"]Artikkelin kirjoittaja on Riku Aalto, Trainer4Youn perustajajäsen ja personal trainingin uranuurtaja Suomessa.[/avatar]Kun lopputestit oli toteutettu ja raportit työterveyshuollosta tarkistettu todettiin asiakasyrityksestä projektin onnistuneen yli odotusten. Sairauspoissaolovuorokaudet olivat vähentyneet edellisvuoteen nähden valmennettavien ryhmässä noin 1250 vuorokautta. Se tiesi yritykselle noin puolen miljoonan euron säästöjä ja minä typerys en suostunut ottamaan pientä riskiä palkkion kohdalla. Voin kertoa, että noin 20-kertaa pienempää laskua kirjoittaessani projektin päätyttyä jonkin verran harmitti. Onneksi mieltä lämmitti kuitenkin hyvä onnistuminen sekä projektin jatkuminen muissa konserniyhtiöissä.