Trainer4You

View Original

Tekoäly ja liikunta-ala

Tekoäly mullistaa tällä hetkellä maailmaa, jossa elämme. Sillä tulee olemaan hyvin perustavan laatua olevia muutoksia jokaiseen elämämme osa-alueeseen. Näistä vähäisin ei missään nimessä tule olemaan työelämä. Aikaiset adoptoijat ovat jo nyt moninkertaistaneet oman työtehonsa ja tuottavuutensa monellakin alalla tekoälyn avulla. Tämä tekoälyn mukanaan tuoma muutos tulee koskettamaan myös liikunta-alaa. Voimme visioida tiettyjä mahdollisia skenaarioita, joihin tekoälyn tuleminen yksityiselle liikuntasektorille tulee kenties johtamaan.

Missä nyt mennään?

Tällä hetkellä tekoäly ei vielä näy ja vaikuta liikunta-alalla läheskään siinä kapasiteetissa, missä se voisi. Todella harva kuntosali tai valmentaja hyödyntää tekoälyä omassa toiminnassaan. Näitä käytännön sovelluksia olisi kuitenkin jo jossain määrin saatavilla. Nyt jo esimerkiksi tekoälyt ovat todella hyviä tekemään kuntosaliharjoitusohjelmia ja ravinto-ohjelmia. Tämä onkin yksi aluevaltaus, jossa tekoälyyn ja koneoppimiseen pohjautuvia applikaatioita on jo tullut markkinoille.

Kuntosalitoiminnassa tekoälyn hyödyntäminen on vielä aivan lapsenkengissä. Suomessa varmaankin lähimmäksi pääsee Forever-ketjun käyttämä Biostrength -harjoittelukonsepti. Laitevalmistajana ja konseptin maahantuojana toimii Technogym. Kyseessä on täysin automatisoitu lihaskuntoharjoittelukonsepti, jossa hyödynnetään tekoälyä harjoittelun kehittämisessä ja palautteen annossa. Tämänkaltaiset ratkaisut tulevat varmastikin yleistymään laitevalmistajien kehittäessä uusia konsepteja ja laitesarjojaan.

 Maailmalla urheilusektorilla tekoälyn käyttö on jo pidemmälle. Isot urheiluseurat syöttävät tekoälylle isoja määriä dataa joukkueesta. Tähän dataan on sisällytetty pelistatistiikkaa, pelaajien päällä pitämän mittauselektroniikan tuloksia ja videolle kuvattuja liikeanalyyseja. Tämä datan perusteella arvioidaan pelaajavalintoja, kuntoa sekä vaikka loukkaantumisriskiä.

Suomessa tekoälyn hyödyntäminen liikuntasektorilla on vielä tällä hetkellä lasten kengissä. Osasyynä tähän on varmaan myös se, että tekoäly on tullut melkoisella vauhdilla ylipäätänsä markkinoille. On myös ymmärrettävää, että rajapintojen kehittäminen isoilta ohjelmistontarjoajilta vie aikansa. Tietosuoja on yksi isoista haasteita, joita tekoälyn myötä joudutaan lähteä taklaamaan. Käsiteltäessä ihmisten henkilö ja terveystietoja tekoälyn avulla, tulee olla varma, että tietoja hyödynnetään vain GDPR-säädösten mukaisesti. Tekoäly uutena teknologiana tuo mukaan aina yhden pykälän arvaamattomuutta.

Mitä tekoäly tulee korvaamaan?

Aloitetaan kuntosalien henkilökunnasta. Uskoisin vahvasti, että kuntosalin asiakaspalvelu saadaan ulkoistettua hyvinkin tehokkaasti tekoälylle. Jokainen meistä on varmaan jossain elämänsä vaiheessa paininut ja kiroillut jonkun palveluntarjoajan asiakaspalvelubotin kanssa. Botit ovat keventäneet kuormaa monessakin asiakaspalvelussa mutta samaan aikaan ne ovat lisänneet asiakastyytymättömyyttä niiden kömpelyyden takia.
Tekoäly tulee poistamaan tämän kömpelyyden ja kitkan. Kuntosalin asiakaspalvelu yleensä ensisijaisesti selvittelee asiakkuuteen, laskutukseen, kulunvalvontaan ja ryhmäliikunnan ajanvaraukseen liittyviä asioita. Nämä asiat ovat toimintaperiaatteeltaan yleensä suhteellisen yksinkertaisia asioita.
Kuntosaliohjelmistossa käytettävien tekoälyjen saavuttaessa pisteen, jossa asiakas pystyy antamaan niille toimeksiantoja kuten ”Missä laskuni on?” -ei asiakaspalvelua enää juurikaan tarvita. Kuntosalien kulkujärjestelmät tulevat siirtymään täysin mobiiliversioihin, joten manuaalista kulkulätkien tekemistäkään ei enää tulla tarvitsemaan. Kuntosalien myyntipolun osalta myös tekoäly tulee korvaamaan perinteiset työtehtävät. Asiakashallinta, kuntosalin sisäinen markkinointi ja puhelinmyynti tulevat korvautumaan tekoälyllä. Tekoäly tulee kirjoittamaan kuntosalien asiakaskirjeet. Se seuraa käyttäjädataa ja on esimerkiksi suoraan yhteydessä niihin, ketkä se datan perusteella päättelee olevan vaarassa lopettaa jäsenyytensä. Samoin se tulee kontaktoimaan puhelimitse salin tutustujaliidit.

Valmennuspuolella harjoitusohjelmien ja ravinto-ohjelmien teko tulee siirtymään tekoälylle. Se tulee korvaamaan halvat ja usein tehottomat nettiohjelmat, joita ihmiset nyt ostavat. Samoin myös moni personal trainer ja valmentaja tulee hyödyntämään tekoälyä tehdessään harjoitus- ja ravinto-ohjelmia. Samoin tekevät myös asiakkaat, jotka haluavat vain itselleen ohjelman ja valmennusta ilman ihmiskontaktia. Tämä tulee olemaan myös kustannustehokas ratkaisu monille.

Tekoälyistä tulee eittämättä hyviä valmentajia, kunhan niihin saadaan vain visuaaliset käyttöliittymät, joissa asiakas pystyy näkemään tekoälyvalmentajansa kasvot tai avatarin. Positiivista tässä on se, että laadukkaat valmennuspalvelut tulevat kaikkien saataville ja tämä on ainakin allekirjoittaneesta hyvä asia. Siinä kohtaa, kun kamerateknologia saavuttaa tason, jossa tekoäly pystyy sen avulla saamaan tietoa ihmisten kehonliikkeistä, ilmeistä sekä mikroeleistä ja analysoimaan niitä mukauttaen oman vasteensa saadun tiedon mukaan, ollaan jo lähellä varsin kokonaisvaltaista valmennuskokemusta.

Kuntosalilaitteiden siirtyessä tekoälyaikaan, tulee myös ns. virtuaalitrainereiden läsnäolo salille. Tekoäly voi kulkea kanssasi läpi treenin laitteesta laitteeseen, ilmaantuen aina sen laitteen näytölle missä kulloinkin treenaat. Riippuen laitteen mittausantureista, on tekoälyn mahdollista seurata liikerataa, voimantuottoa, kuormaa ja palautuksia. Mikäli tätä dataa yhdistettäisiin vaikka päälle puettavan elektroniikan mittausdataan, pystyy tekoäly arvioimaan harjoituksen kuormittavuutta ja palautumista mm. sykedatan avulla.

Ryhmäliikuntapuolella virtuaaliset tekoälyn ohjaamat tunnit tulevat varmasti yleistymään ja korvaamaan osan ihmisten ohjaamista tunneista. Tekoäly tulee tarjoamaan perinteisiin tylsähköihin virtuaalitunteihin rutkasti lisää interaktiivisuutta. Virtuaalisella tunnilla tekoäly pystyy olemaan vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Tähän kuitenkin menee vielä tovi, koska tällainen interaktio vaatisi todella edistynyttä kamerateknologiaa. Tällaisessa ratkaisussa tekoäly pystyisi kameran välittämän datan perusteella antamaan korjaavaa palautetta sekä arvioimaan yksittäisten harjoittelijoiden suoritustekniikkaa, jaksamista, rytmiikkaa ja motivaatiota. Näen kuitenkin isoja muutoksia ryhmäliikuntasektorilla. Pidemmällä tähtäimellä uskon, että uniikit, osaavat ja valovoimaiset ryhmäliikuntaohjaajat tulevat selviämään tästä muutoksesta. Bulkkia ohjaavat taas eivät.

Mitä meille jää?

Yksi asia, joka valmentajille jää, on taidon opettaminen ja kinesteettinen viestintä. Ihmiset ovat erilaisia oppijoita. Toiset oppivat näkemällä, toiset kuuntelemalla ja jotkut tuntemalla. Toisinaan ohjauksissa törmää tilanteisiin, jossa joutuu käyttämään kinesteettistä viestintää. Asiakasta siis joutuu ohjaamaan kosketuksella, koska muuten oikea liikerata ei vain toisinaan löydy. Tämä on yksi asia, joka ei tule muuttumaan, ennen kuin robotiikka on kehittynyt sille tasolle, jossa saleilla on robottiohjaajia.
Monien liike- ja liikuntataitojen oppiminen on erittäin haastavaa, ellei jopa mahdotonta vain katsomalla videoituja esimerkkisuorituksia. On totta, että tekoäly pystyy tulevaisuudessa ideoimaan ja tekemään todella hyviä harjoitteita sekä opetusvideoita tietyn asian opettamiseksi. Kuitenkin jonkin haastavan motorisen liikesuorituksen oppimiseksi tarvitaan toisinaan myös ”kädestä pitäen” ohjausta.

Ihmiskontakti on myös yksi asia, jonka ainakin toivon ja vankasti uskon jäävän. Valmennus on usein niin paljon muutakin kuin asiakkaalle annettu faktuaalinen tietopohja. Monille ihmisille tapaaminen valmentajan tai personal trainerin kanssa on merkityksellinen, innostava ja henkilökohtainen ihmiskohtaaminen. Juuri tämä kohtaaminen ja siinä onnistuminen määritteleekin useimmiten personal trainerin asiakassuhteiden keston. Tekoäly pääsee varmasti viestinnässään ja kasvojen analytiikassa ennen pitkään samalle tasolle kuin mitä ihmiset. Tämä ei kuitenkaan tule tapahtumaan aivan välittömässä lähitulevaisuudessa. Tekoäly personal trainer ei vain ole samalla tavalla ”läsnä” kuin mitä oikea ihminen, vaikka käytössä olisikin visuaalinen käyttöliittymä. Jokainen pystyy tämän eron tuntemaan ihan arkisissakin keskusteluissa tänä päivänäkin. Mikäli juttelet jonkun kanssa henkilökohtaisesti kasvotusten, on tunnelmassa aika iso ero verrattuna siihen, että olet yhteydessä toiseen vain ruudun välityksellä. Tämä ihmisen läsnäolo tulee olemaan asia, josta uskon ihmisten olevan valmiita maksamaan tulevaisuudessakin.

Tulevaisuudessa ennustan personal trainereista ja valmentajista (tarkemmin sanottuna ihmisistä) tulevan ylellisyystuote jonka palveluista maksetaan. Valtaosa ellei kaikki ns. budjettivalmennuksista tulee hoitumaan tekoälytrainereiden kautta. Ammattina personal trainer ja valmentaja eivät kuitenkaan tule häviämään. Laaja-alaisen osaamisen, hyvän tietopohjan omaavat sekä teknologisesti edistyneet valmentajat tulevat pärjäämään muuttuneessa toimintaympäristössä. Tärkein yksittäinen tekijä personal trainereille ja valmentajille tulee kuitenkin olemaan heidän sosiaaliset taitonsa. Kyky kohdata asiakas ja luoda merkityksellisiä ihmiskohtaamisia asiakkaan kanssa. Tämä tulee olemaan se inhimillinen valttikortti, josta ihmiset ovat tulevaisuudessa valmiita maksamaan yli tekoälyjen. Liikunta-ala jatkaa kasvamistaan mutta silti näen, että jossain määrin tulevaisuudessa  personal trainereiden markkinat tulevat kapenemaan ja segmentoitumaan. Edellä luetellut ominaisuudet omaavat ammattilaiset tulevat kuitenkin jäämään jäljelle markkinoille. Heille ennustan hyviä aikoja, koska heidän palveluitaan käyttävällä segmentillä tulee olemaan maksukykyä ja halua ostaa laadukkaita ja kokonaisvaltaisia liikunta- ja hyvinvointipalveluita.

Kuntosalimyynti tulee myös todennäköisesti pysymään pitkään ihmisten käsissä. Tässäkin asiassa ihmiskontaktilla on merkitystä. Hyvä ihmisen tekemä kuntosaliesittely on paljon vakuuttavampi kuin mitä puhuvan näytön tai videon katsominen on. Tämä pätee varsinkin, jos kyseessä on harjoittelun aloittamista pohtiva asiakas, joka täytyisi vakuuttaa päätöksestä aloittaa harjoittelu.

Ala tulee muuttumaan ja muutos on väistämätöntä. Personal training tai valmentaminen ei tule kuitenkaan missään nimessä ammattina katoamaan. Katseet kannattaakin nyt suunnata oman osaamisen laaja-alaiseen kehittämiseen sekä sosiaalisiin taitoihin ja valmennuskonseptien kehittämiseen. Allekirjoittanut on ainakin jo aloittanut tämän prosessin. Tämä artikkeli on 100 % lähtöisin ihmisen kynästä (näppäimistöstä) mutta on myös lopputulosta monesta tekoälyn kanssa käydystä keskustelusta.

Kuten se perinteinen sanonta menee: ”Aikainen hiekkamato linnun nappaa”.


Kirjoittaja Samu Sandberg

Trainer4You:n kouluttaja



(Artikkelin kuvitus on luotu tekoälyn avulla.)