Osa personal trainereista työskentelee sivutoimisesti esimerkiksi lastenhoidon tai muun työn ohessa. Johanna Karhulahti-Rantala kertoo oman tarinansa, joka kulkee aktiivisen lapsuuden ja nuoruuden kautta Kahvakuulakouluun ja sivutoimisen personal trainerin ammattiin.Minä ja kolme sisarustani olemme nykyään hyvin aktiivisia liikkujia. Meitä ei kuitenkaan lapsuudessa koskaan kuskattu ohjattuihin harrastuksiin. Sen sijaan saimme leikkiä metsässä, kiipeillä puissa, pyöräillä, kävellä isän rakentamilla puujaloilla, hyppiä hyppynarua ja kieppua renkailla. Lapsuutemme oli siis aktiivinen, muttei varsinaisesti liikunnallinen. Nautimmekin siitä täysin siemauksin.Koulussa kuvioihin tuli koululiikunta. Inhosin koko touhua.  Olin huono pallopeleissä, kieltäydyin hiihtämisestä, koska se oli niin vastemielistä ja sain siitä jälki-istunto. Pyysinkin kuitenkin äidiltäni lupaa mennä balettitunneille ja jatkoin harrastusta, jotta sain ihania vaaleanpunaisia hameita ja kauniit varvastossut, mutta laji ei ollut minua varten. Yläasteella sain liikunnassa hyviä numeroita, koska tein mitä käskettiin, mutta en edelleenkään pitänyt liikunnasta. Seitsemännellä luokalla menin kaverini kanssa mukaan hevostallille, sillä halusin aloittaa ratsastuksen. Äidin mielestä se oli liian kallis harrastus, joten vastaus oli jyrkkä ”ei”. En lannistunut, vaan soitin kaverini hoitohevosen omistajalle ja kysyin lupaa käydä ratsastamassa hevosen hoitoa vastaan. Omistaja kysyin kokemusta ja kerroin käyneeni jonkun verran ratsastamassa, olinhan ollut tallilla yhden kerran.Aloin käymään tunneilla ja huomasin olevani tässä lajissa kehityskelpoinen tapaus, sillä opin asiat nopeasti ja lapsuuden monipuolisen liikkumisen johdosta fysiikkani toimi tässä lajissa hyvin. Jäinkin koukkuun ja halusin oppia lisää. Tein valtavasti töitä ja ostin tienaamillani rahoilla oman hevosen. Sain valmentautua suomalaisten huippuvalmentajien ohjauksessa ja kilpailin kouluratsastuksessa aluetasolla. Harrastin kouluratsastusta lasteni syntymään asti, mutta sen jälkeen en löytänyt enää samaa kipinää lajiin. Aika tuntui olevan aina kortilla ja suoritus muuttui stressaavaksi kellon kyttäämiseksi.Vaikka ratsastus on urheilua siinä missä muutkin lajin, jäi lihaskunto- ja liikkuvuusharjoittelu kokonaan itseltäni tekemättä. Koenkin näin jälkeenpäin, että olisin saavuttanut paljon parempia tuloksia, mikäli olisin panostanut edes hieman enemmän omaan oheisharjoitteluun.

Lapsiperheen arjesta Kahvakuulakouluun

Kuuluin lukion viimeisellä luokalla niihin ihmisin, jotka eivät tiedä mitä haluavat tehdä isona. Koska hakemuspapereihin kuitenkin oli jotakin raapustettava, päätin hakea opiskelupaikkaa maisema-arkkitehtuurin parissa. Aihe oli kiinnostava, opiskelu mukavaa ja tutkintokin tuli suoritettua. En kuitenkaan koskaan löytänyt itsestäni sitä luovaa puolta, jota kyseinen ammatti vaatii. Työskentelin kuntasektorilla suunnittelu- sekä asiakaspalvelutehtävissä ja ajelin perheen taksia viikonloppuisin. Päässäni pyöri kuitenkin jatkuvasti kysymys, mitä oikeasti haluan tehdä työkseni.Vuonna 2011 ja 2012 syntyivät lapset ja arki tuntui ajoittain raskaalta. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä mietin, miten kahden pienen lapsen kanssa jaksaisi ja voisi olla nykyistä energisempi. Lähdinkin vielä lenkille, kun lapset oli saatu nukkumaan ja mielsin itseni laiskaksi, jos en saanut itseni liikkeelle.  Todellisuudessa olisin saanut olla itselleni paljon armollisempi. Tein tuolloin liikunnan saralla kaiken niin väärin, kuin vain voi. Ruoskin itseni väsyneenä juoksemaan ja suoritin muutenkin kaiken sata lasissa, vaikken ollut vielä edes palautunut synnytyksistä.Onnekseni näin yhtenä päivänä ilmoituksen kahvakuulatunneista. Olin kyllä kuullut lajista, mutta en tiennyt siitä sen enempää. Menin tunnille neljän kilon kuulan kanssa, joka tuntui kovin raskaalta, mutta treenistä tuli hyvä fiilis! Liikkeet sai tehdä omaan tahtiin, ryhmäkoko oli pieni ja virheasentoihin sai korjausta. Kävin kesän ajan joka viikko tunneilla, ja tein harjoituksia kotona apunani internetistä löydetty liikepankki. Huomasinkin pian, että sain lisää voimaa ja neljän kilon kuula oli saanut jo kymmenen kilon kuulan kaverikseen.Halusin tietää kahvakuulatekniikasta vielä enemmän. Naapurin ryhmäliikunnanohjaaja vinkkasi minulle Trainer4Youn kahvakuulakoulusta, joten ilmoittauduin ihan vaan omaksi ilokseni. Sain siitä niin paljon inspiraatiota ja hyviä vinkkejä, että päätin ilmoittautua myös Kahvakuulaohjaajakoulutukseen, vaikkei tarkoituksenani ollut lähteä ketään ohjaamaan.Olen aina tullut ihmisten kanssa hyvin toimeen ja ollut kohtuullisen sosiaalinen, mutta kouluaikana olin todella ujo. En muistakaan kouluaikana viitanneeni kertaakaan, sillä en halunnut erottua joukosta. Pakollisten esiintymisten aikana olisin halunnut vajota maan alle, joten liikunnan ohjaaminen muiden edessä ei olisi tullut kuuloonkaan.Jatkoinkin kahvakuulaharjoittelua omaksi ilokseni, sillä se oli helppo ja tehokas tapa liikkua. Kaverini alkoivat kuitenkin kysellä kahvakuulaharjoittelusta. Päätin pienen painostuksen johdosta pistää pienen ryhmän pystyyn, ihan vain kavereiden kesken. Ja alkuun siellä olikin vain omia ystäviäni, jotka sitten toivat tuttuja mukanaan ja yhtäkkiä huomasin ohjaavani liikuntaa pienen ryhmän edessä – ja vieläpä nauttivani siitä!

Lisäoppia ja innostusta personal trainer -koulutuksessa

Halusin liikuntaa muille ohjatessani osata perustella hyvin kaikki teettämäni liikkeet. Huomasin pian, etten osannut. Mietin mikä avuksi ja surffailin netissä erilaisia koulutuksia. Arvelin, että personal trainer-koulutus voisi hyvin tukea ohjaustyötä, mutten koskaan ajatellut työskenteleväni pt:nä, sillä eihän minulla ollut mitään huippu-urheilijan taustaa.Kohta huomasin jo istuvani Keilarannan koulutuskeskuksessa hyvinvointivalmentajakoulutuksessa. Koko ajatus pelotti, sillä oletin, että kaikki muut koulutukseen osallistuvat olisivat varmasti fitnesslajien huippuja tai muita kilpaurheilijoita. Harhaluulot karisivat kuitenkin hyvin nopeasti, sillä useat muutkin olivat lähteneet liikkeelle samoilla ajatuksilla. Kerrankin huomasin istuvani koulutuksessa, jossa mielenkiinto säilyy, tein kaikki kotitehtävät ennen viimeistä palautuspäivää ja luin jopa aiheesta kirjallisuutta vapaaehtoisesti!Koulutuksen aikana aloin kypsytellä ajatusta että voisin tehdä personal trainer -työtä sivutoimisena. Ryhdyinkin ohjaamaan paria kahvakuulatuntia viikossa ja otin sen lisäksi itselleni pari valmennusasiakasta. Homma toimi ja mieli pysyi virkeänä, kun välillä sai tehdä lastenhoidon lisäksi vähän töitäkin. Laitoin toiminimen pystyyn ja vaikka en aktiivisesti markkinoinut itseäni, asiakkaita tuli sieltä täältä puskaradion kautta.Kyselin myös tuttavaltani vinkkejä pienistä saleista, joista voisin vuokrata itselleni salitilaa silloin tällöin toteutuvaan kahvakuulaharjoitteluun. Sovimme pian tapaamisen salin omistajan kanssa ja pian seisoin keskellä omaa pientä personal training -studiotani, josta en villeimmissä unelmissanikaan olisi voinut haaveilla! Oma suuntaus oli kuitenkin vielä hieman hukassa ja olo hieman yksinäinen, kun keneltäkään ei voinut kysyä neuvoja tai mielipiteitä.Personal trainer -koulutuksen viimeisellä jaksolla sain tietoa Revolution –valmennuskonseptista. Kiinnostuin siitä sen verran, että otin Trainer4Youhun yhteyttä ja kysyin onko vuoden viimeiset koulutukset jo täynnä.  Yksi paikka oli vielä jäljellä, joten hurautin seuraavana päivänä Turkuun.Revolution -konsepti antaa minulle mahdollisuuden tehdä personal trainerin työtä muiden töiden ja lastenhoidon lomassa. Voin keskittää suurimman osan työajastani valmennustyöhön, sillä sitä minä haluan tehdäkin. Tukiverkosta takaa sen, että saan aina apua ongelmatilanteissa, enkä ole yksin vaikka toiminkin yksityisyrittäjänä.

Omasta harjoittelusta energiaa valmennustyöhön

Täytyy välillä muistuttaa itseään, että työtä se on personal trainerin työkin, mutta kun saa tehdä jotakin mikä antaa itselle ja asiakkaalle niin paljon, ei se aina tunnu edes työltä. Itsestään huolehtiminen saattaa myös ajoittain unohtua muita auttaessa. Välillä tuntuukin, että oma treeni jää sivuosaan, mutta olen ottanut tavaksi merkitä nekin kalenteriin, asiakkaiden treenien rinnalle. Kun itselläni on hyvä ja energinen olo, on muidenkin aktivoiminen ja innostaminen paljon luontevampaa.Koska ohjaan muita liikkumaan, haluan itsekin liikkua ohjatusti. Olenkin kokenut pienryhmävalmennuksen loistavaksi vaihtoehdoksi itselleni. Käyn ohjatuilla liikkuvuus-, painonnosto- ja kehonpainoharjoittelutunneilla, joista ammennan inspiraatiota myös valmennettavilleni.  Kun on oman treenin aika, niin haluan, että joku suunnittelee sen puolestani, jolloin voin vain keskittyä tekemiseen ja siitä nauttimiseen.Liikunta-ala elää jatkuvasti eikä omaan kuplaan voi jäädä liian pitkäksi aikaa. Itseään on kehitettävä ja uusia tuulia on käytävä ammentamassa säännöllisesti. Näin myös mielekkyys työhön säilyy. Olen onnellinen, että rohkenin tarttumaan tilaisuuteen ja kouluttauduin personal traineriksi saakka. Ja siitä, että nyt menen rohkeasti vaikka 30 henkilön eteen pitämään luentoa, sillä olen oppinut nauttimaan esiintymisestä ja muiden aktivoimisesta!

Luo maksuton tunnus ja lataa Harrastuksesta ammatti -opas