Ruokarytmistä etsitään uutta potkua diabeteksen ruokavaliohoitoon
Kiinassa riisi tarjoillaan vasta sitten, kun muu ruoka on syöty. Tuoreen tutkimuksen mukaan tämä saattaa parantaa aterianjälkeisen verensokerin hallintaa.Sillä, missä järjestyksessä aterian ruoka-aineet syödään, on merkitystä verensokerin hallinnassa, osoittaa Diabetes Care -lehdessä ilmestynyt tutkimus. Verensokeri pysytteli matalammissa lukemissa, kun hiilihydraatit nautittiin vasta aterian lopuksi.Tutkittavina oli ylipainoisia kakkostyypin diabeetikkoja. Tutkijat seurasivat heidän verensokerissaan tapahtuvia muutoksia aamiaisen jälkeen. Hiilihydraattipitoiset ruoat, kuten leipä ja mehu, neuvottiin syömään ensimmäisenä, proteiini ja kasvikset 15 minuuttia myöhemmin. Koe toistettiin jälleen viikon kuluttua, paitsi nyt ruoka-aineiden järjestystä oli vaihdettu: proteiinit ja kasvikset syötiin ensimmäisenä ja hiilihydraatit vasta lopuksi.Kävi ilmi, että jälkimmäinen ateriarytmi johti selvästi pienempään verensokerin nousuun. Tutkijoiden mukaan vaikutus oli yhtä tehokas kuin lääkkeillä, joita käytetään aterianjälkeisen verensokerin hallintaan.Myös elimistön sokeritasapainoa säätelevän insuliinihormonin pitoisuus pysytteli matalammissa lukemissa, kun hiilihydraatit syötiin vasta aterian lopuksi.Olisiko siis aihetta harkita kiinalaista tapaa syödä riisi vasta aterian päätteeksi?Tutkijat painottavat, että kyseessä on vasta pieni pilottitutkimus. Tutkittavina oli ainoastaan kuusi naista ja viisi miestä. Seuranta-aikakin oli lyhyt, vain pari tuntia aterian jälkeen. Tulevaisuudessa tulee vielä selvittää, ilmeneekö vaikutus myös pidemmällä aikavälillä, tutkijat kirjoittavat.
Toimii teoriassa, mutta toimiiko käytännössä
Voimakas verensokerin nousu aterian jälkeen on riskitekijä diabeetikon terveydelle. Se aiheuttaa tulehdusta ja oksidatiivista stressiä sekä lisää diabeteskomplikaatioiden vaaraa.Sokeripiikkejä voidaan kuitenkin hillitä oikeilla ruokavalinnoilla. Tavallisesti diabeteksen ruokavaliohoidossa pyritään energiansaannin ja ruokavalintojen järkeistämiseen. Tuoreen tutkimuksen tekijät ehdottavat nyt, että aiheellista voisi olla keskittyä myös ruokien ajoitukseen.Idea ei ole aivan tuulesta temmattu. Viime vuonna japanilaistutkijat huomasivat, että tuhdin salaattiannoksen nauttiminen ennen hiilihydraattipitoista ruokaa hillitsi verensokerin nousua. Ilmiö koski sekä terveitä henkilöitä että kakkostyypin diabeetikkoja.Aiemmissa tutkimuksissa on myös huomattu, että heraproteiinin nauttiminen ennen ateriaa hillitsee aterianjälkeistä verensokerin nousua.Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen mukaan vaikutus perustunee ainakin osittain siihen, että proteiini kiihdyttää insuliinin eritystä, mikä helpottaa sokerin pääsyä soluihin. Kasvikset taas hidastavat mahalaukun tyhjenemistä.Laatikainen kuitenkin peräänkuuluttaa lisätietoa siitä, miten menetelmä soveltuu käytäntöön: Kuinka pitkä aika salaatin ja proteiinin sekä hiilihydraatin välille tarvitaan? Entä kuinka suuri salaattiannos?"Parasta olisi, jos tulos saavutettaisiin jo 3–5 minuutin tauolla ja kohtuullisella 2–3 desilitran salaattiannoksella", Laatikainen tuumii.
Perusasiat ensin
Uusin tutkimus noteerattiin monissa medioissa. Brittimedia Telegraph rohkeni vihjailemaan, että diabeetikko voisi livauttaa herkkuja ruokavalioonsa kunhan huolehtii niiden oikeasta ajoituksesta.Ravitsemusterapeutti ja Trainer4You-kouluttaja Reija Männikkö kehottaa laittamaan jäitä hattuun. "Aiempien tutkimusten mukaan on selvää, että aterian kokonaisuus vaikuttaa verenkierron glukoosi- ja insuliinivasteeseen. Itseasiassa mullistavampi uutinen olisi ollut se, että eroa ei olisi ollut", Männikkö huomauttaa.Toisekseen, tutkimuksessa ei huomioitu lainkaan tilannetta, jossa kasvikset ja proteiini syödään tavalliseen tapaan aterian "seassa". Männikkö haluaisikin nähdä tutkimuksia, joissa verrataan ruokien syömistä eri järjestyksessä siihen, että koko ateria syödään yhdellä kertaa. Ennen tällaista tutkimusta on parasta nojata perusasioihin."Uskon, että suomalaisten nykytottumuksia ajatellen merkityksellisintä diabeteksen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä on huolehtia säännöllisestä ateriarytmistä, syödä nykyistä reilummin ja monipuolisemmin kasviksia ja valita täysjyväisiä viljatuotteita vaaleiden sijaan", Männikkö sanoo.
Kuva: Vincent Talleu / Wikipedia