Trainer4You

View Original

Päihitä virukset tällä cocktaililla

Olo on vetämätön ja puhti poissa. Kurkku tuntuu hieman karhealta ja nenä täytyy niistää. Olosta tietää, että flunssa meinaa iskeä. Peli ei ole kuitenkaan vielä menetetty, vaikka jokin taudinaiheuttaja onkin jo päässyt elimistöösi. Immuunijärjestelmäsi on jo aktivoitunut ja etujoukot ovat jo siirtyneet taistelemaan. Valkosoluista fagosyytit ovat ensimmäisinä taudinaiheuttajien kimpussa. Tästä eteenpäin seuraa monivaiheinen prosessi, jossa immuunijärjestelmä tunnistaa ja tuhoaa vieraan taudinaiheuttajan.

Sinä voit omalla toiminnallasi kuitenkin tukea immuunijärjestelmää tämän prosessin aikana. Käydään läpi ravintolisiä, joista on osoitettu olevan hyötyä taistelussa infektioita vastaan. Ensimmäiseksi täytynee sanoa, että infektion alettua kello tikittää sinua vastaan. Mikäli haluat tukea immuunijärjestelmäsi toimintaa ja mahdollisesti taltuttaa infektion heti sen ensimetreillä, ei sinun kannata odottaa huomiseen. Mitä nopeammin saat nämä ravintolisät käyttöön, sitä paremmat ovat mahdollisuutesi. Pidä siis seuraavat ravintolisät aina valmiina kotonasi. Mikäli olet urheilija, pidä nämä mukanasi aina myös leireillä ja kisamatkoilla.

Seuraavaksi tulee myös mainita se perinteinen mantra vitamiinien ja kivennäisten kohdalla. Se kuuluu näin; ”enemmän ei ole enemmän”. Elimistölle jokaista tarvitsemaamme asiaa on optimaalinen määrä. Tämä pätee myös happeen. Liian vähän happea ja ihminen kuolee, liian paljon happea ja ihminen kuolee. Jatkuvassa käytössä mistään mega-annoksista ei ole hyötyä, oikeastaan päinvastoin. Et ole siis enempää terve, vaikka mättäisit ravintolisiä kaksin käsin. Infektion iskiessä hetkellisessä käytössä normaalista isommista annoksista voi kuitenkin olla hyötyä. Sinun tulee kuitenkin aina huomioida ja suhteuttaa tilapäinen käyttösi sinun perusannokseesi, mikäli käytät kyseistä ravintolisä päivittäin.

Huomioi myös se, että tämän artikkelin tarkoitus ei ole antaa mitään ”lääketieteellistä neuvoa”, vaan auttaa ymmärtämään, mitä ravitsemuksellisia toimenpiteitä pystyy tekemään infektion yllättäessä. Ravintovalmentajana suosittelen aina kääntymään terveydenhuollon piiriin, mikäli sinulla olisi mitään perussairauksia tai lääkityksiä ennen minkään valmisteen käyttöä.

C-vitamiini

Tämä vitamiini toimii elimistössämme antioksidanttina, monien entsyymien kofaktorina sekä immuunijärjestelmän tukena C-vitamiini toimii antioksidanttina siepaten varsinkin treenin aikana syntyviä vapaita radikaaleja. Nämä happimolekyylit vahingoittavat solukalvoja (myös valkosolujen) ja siten vaikeuttaen immuunijärjestelmän toimintaa. Tulehdusvasteen säätely on myös tärkeää osa immuniteetin toimintaa. Tulehdusvaste on oleellinen osa immuunijärjestelmän toimintaa. Liika tulehdus on kuitenkin elimistölle haitallista. C-vitamiini osallistuu tulehdusvasteen säätelyyn estämällä tulehdusta ruokkivia sytokiini molekyylien tuotantoja ja edistämällä tulehdusta ehkäisevien molekyylien tuotantoa (Carr & Maggini 2017). 

Veren ja kudosten C-vitamiinipitoisuus alkaa saturoitumaan 100 – 200 mg päiväannoksilla (Bucher & White 2016). Tätä voitaisiin siis pitää hyvänä päiväannoksena normaalissa päivittäisessä käytössä. Kyseessä on kuitenkin vesiliukoinen vitamiini, joten hieman tuota korkeammatkaan ( 500 mg) päiväannokset eivät tuota normaalille terveelle elimistölle ongelmaa. Liikasaanti poistetaan munuaisten kautta virtsaan. Flunssan ennaltaehkäisyyn C-vitamiinin käytöstä ei ole aukotonta näyttöä. Fyysisesti aktiivisilla ihmisillä C-vitamiinilisän käyttö näyttäisi kuitenkin vaikuttavan ennaltaehkäisevästi hengitystieinfektioiden esiintymiseen (Hemilä 1996)

Flunssan tai muun infektion aikana tarvitaan huomattavasti tätä korkeampia annoksia. Infektion aikana 1 – 2 grammaa (1000 – 2000 mg) voi tuottaa positiivisia tuloksia. Tämän on valituissa tutkimuksissa havaittu lievittävän flunssan oireita ja kestoa. Joissain tutkimuksissa C-vitamiinia on testattu terapeuttisilla annoksilla 4-8 grammaa per päivä. Tästä ei ole kuitenkaan havaittu olevan merkittävää etua. Terapeuttisilla annoksillakaan C-vitamiinista ei havaittu negatiivisia sivuvaikutuksia, tätä määrää ei kuitenkaan voida missään nimessä suositella päivittäiseen käyttöön, eikä välttämättä edes infektion aikaiseen käyttöön. (Hemilä 2017)

Infektion alkaessa/aikana voidaan siis pitää hyvänä ohjeena 1 – 2 grammaa C-vitamiinia per päivä niin kauan kuin oireita on. Annokset kannattanee ottaa 500 mg annoksina pitkin päivää.


D-vitamiini

Tämä on yksi vitamiini, jossa hinta – hyötysuhde on todella kohdillaan. Optimaalisilla D-vitamiini tasoilla on terveyden kannalta moni suotuisia vaikutuksia. Keskitymme tässä artikkelissa vain sen rooliin immuniteetin tukena. Tällä vitamiinilla on monia immuniteettiin vaikuttavia tehtäviä. Yksi näistä rooleista on geenien ja solujen toiminnan säätely. D-vitamiini säätelee monien immuunipuolustukseen osallistuvien solujen, kuten T-solujen, dendriittisolujen, makrofaagien ja nk-solujen toimintaa (Prietl 1013).

Optimaalinen immuunivaste perustuu siihen, että puolustusjärjestelmämme reagoi nopeasti ja tehokkaasti mutta ei kuitenkaan ylimitoitetusti. Mikäli haluamme ajatella immuunivasteesta vastaavia soluja sotilaina, haluamme heidän olevan valppaita ja hyvin aseistautuneita. Tällöin ne käyvät tehokkaasti vieraiden taudinaiheuttajien kimppuun. Emme halua, että immuunijärjestelmämme ampuu ydinpommilla (sytokiinishokki) taudinaiheuttajaa, joka hoituisi hengiltä huomattavasti pienemmälläkin vaivalla. Yhtä huono tilanne on myös, jos tylsistyneet sotilaat alkavat ampuilla omia kudoksiamme (autoimmuunisairaudet). D-vitamiini tasot kannattaa siis pitää terveyden kannalta optimaalisilla tasoilla ympäri vuoden.

D-vitamiinissa on helposti osoitettavissa terveyden kannalta optimaalinen määrä. Tämä määrän ylittäminen ei ylittäminen ei paranna terveyttä, vaan alkaa jopa aiheuttamaan terveydelle haitallisia reaktioita kehossa. Oman veren D-vitamiinitason voi käydä mittauttamassa laboratoriossa. Terveyden kannalta optimaalisena tavoitetasona voidaan pitää 75 – 125 nmol/l. (Vieth 2006).

Mikäli sinun D-vitamiini taso on jo valmiiksi kunnossa, ei sinun tarvitse infektion aikana/alkaessa nostaa sinun peruskunnostusta. Mikäli et käytä säännöllisesti D-vitamiini lisää, kannattaa sinun nostaa 100 - 150 mikrogrammaan ainakin 5 päivän ajaksi. Tämä on perusterveelle turvallinen annos ja nostaa varmasti sinun D-vitamiinitasoja. Paras tapa kuitenkin on syödä x – määrä (suosittelen 25 mikrog) D-vitamiinia kaksi kuukautta ja tämän jälkeen käydä mittauttamassa oma D-vitamiini taso. Tämän jälkeen säätä sitä tarpeen mukaan, mikäli mittaustulos ei osu optimaaliselle 75 – 125 nmol/l tasolle.


Sinkki

Viimeisenä nostaisin apteekeissa myytävän sinkkiasetaattisuihkeen. Sinkki on kriittinen kivennäinen monessakin immuniteettiin liittyvässä kehontoiminnossa. Riittävät sinkkitasot ovat tärkeitä useiden valkosolujen kehittymisen ja toiminnan kannalta. Riittävät sinkkitasot ovat tärkeitä oikeanlaisen immuunivasteen säätelyssä. Sinkillä on myös tärkeä rooli limakalvojen terveydessä. Riittävät sinkkitasot auttavat terveiden limakalvojen eheyden säilyttämisessä. Nämä hyvinvoivat limakalvot ovat ensimmäinen suoja vieraita taudinaiheuttajia vastaan. Sinkillä on myös uniikki kyky tehdä bakteerien ja virusten lisääntymisestä vaikeaa varsinkin limakalvoilla (Wessels ym. 2017)

Mikäli sinkkilisää käyttää säännöllisesti, kannattaa annos pitää hyvin matalana (n. 10 mg). Liiallinen sinkin saanti vaikuttaa negatiivisesti vaikkapa kuparin ja raudan imeytymiseen. Sinkkiä on myös suhteellisen helppo saada ravinnosta, mikäli käyttää täysjyväviljatuotteita, kananmunia ja eläinperäisiä tuotteita. Sinkillä ei varsinaisesti ole ainakaan tutkimuksissa havaittuja flunssaa ennaltaehkäiseviä vaikutuksia.

Optimaaliset sinkkitasot kuitenkin pitävät huolta immuniteetin toiminnasta. Sinkillä on myös uniikki kyky häiritä virusten ja bakteerien toimintaa vaikuttamalla niiden kykyyn lisääntyä ja vastustaa immuunijärjestelmän toimintaa. Sinkki on siis ikään kuin myrkkyä niille (Hulisz 2004).

Sinkkisuihketta käytettäessä pystytään toimittamaan ”pommit” taudinaiheuttajien niskaan eli nielun limakalvoilla missä bakteerit ja virukset tykkäävät myös lisääntyä. Tietenkin sinkki siitä imeytyy myös elimistöön mutta tällä toimenpiteellä on myös paikallisia vaikutuksia.

Sinkkisuihketta käytettäessä annostelu kannattaa aloittaa heti ensimmäisten oireiden ilmaannuttua. Sinkkisuihke pullo kannattaa käyttöohjeiden mukaisesti suihkautella alas muutaman päivän kuluessa. Sinkin päivittäinen saantisuositus ylitetään moninkertaisesta mutta hetkellisesti tästä ei ole haittaa. Pullon loputtua kannattaa kuitenkin sitten ehdottomasti pitää useamman viikon tauko sinkkilisistä.


Loppusanat

Lukemani perusteella flunssan ennaltaehkäisemiseksi parhaat keinot löytyvät hyvästä käsihygieniasta, oikeanlaisesta ravitsemuksesta ja ennen kaikkea riittävästä määrästä laadukasta unta. Näistä sinun kannattaa aloittaa taistelu pöpöjä vastaan. Näiden ollessa kunnossa kannattaa varmistaa optimaalinen D-vitamiini taso sekä kenties nauttia maltillista C-vitamiini lisää. Infektion uhatessa ja ensioireiden alkaessa edellä mainituilla lisäravinteilla pystytään todennäköisesti lieventämään flunssan oireita sekä lyhentämään sen kestoa. Artikkelissa mainittujen lisäravinteiden kumulatiivinen vaikutus käytettäessä yhdessä on todennäköisesti myös enemmän kuin osiensa summa. Toki täytyy mainita, että tässä kohtaa kyseessä on enemmänkin mielipide kuin tieteellisesti tutkittu fakta. Jokaisella on kuitenkin oma uniikki vaikutusalueensa ja mitä enemmän pystyt miinoittamaan pöpöjen tietä infektion alussa, sitä helpompi oman immuunijärjestelmäsi taistelu on. 




Lähteet


Bucher, A., White, N. (2016). Vitamin C in the Prevention and Treatment of the Common Cold.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6124957/

Carr, A., Maggini, S. (2017). Nutrients. Vitamin C and immune function.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29099763/

Hemilä, H. (1996). Vitamin C and common cold incidence: a review of studies with subjects under heavy physical stress.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/8858411/

Hemilä, H. (1997). Vitamin C and Infections.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5409678/

Hulisz. Darrel. (2004). Efficacy of Zinc Against Common Cold Viruses: An Overview.
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1544319115317908

Prietl. B., Treiber. G., Pieber., T. Amrein. K. (2013) Vitamin D and Immune Function.
https://www.mdpi.com/2072-6643/5/7/2502

Vieth. R. (2006). What is the optimal vitamin D status for health?
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0079610706000216

Wessels. I., Maywald. M., Rink. L. (2017) Zinc as a Gatekeeper of Immune Function. https://www.mdpi.com/2072-6643/9/12/1286