Vihdoin tuli päivä, jolloin lähdin Tukholmaan. Se oli viikkoa ennen matsia. Edelleen keskustelupalstoilla epäiltiin suureen ääneen kykyjäni. Päästessäni paikan päälle tuli sellainen olo, että nämä kaikki jätkät ovat legendoja. En tuntenut itseäni yhtään UFC-ottelijaksi. Lähinnä tunsin itseni paistiksi, joka yritetään syöttää leijonalle, mutta kukaan ei tiennyt kuinka vahva tämä paisti oikeasti on.Menin ilmoittautumaan. Laitoin nimeni paperiin ja sain käteeni kirjekuoren.“Laske rahat, katso, että kaikki on siellä.”Kuoressa oli 10 000 kruunua.“Onko tämä ottelupalkkioni?”“Ei, se on taskurahaa.” Marssin suoraan pukuliikkeeseen, ajattelin että nyt täytyy erottua joukosta. Ostin liilan puvun. Mediapäivänä vedin sen päälle ja yhtäkkiä kaikki kamerat tulivat luokseni. Kaikki kyselivät, kuka olen ja mitä ajattelin tulevasta matsistani.“Vastustajani biisiksi pitäisi laittaa Cry me a river, koska tästä tulee hänelle surullinen tarina. Jos teillä on yhtään ylimääräistä rahaa, nyt kannattaa laittaa ne kiinni sen puolesta, että tämä matsi päättyy ensimmäisessä erässä.”Sanoin yhdelle toimittajalle: “Hommatkaa tuolle lentoliput kotiin samalle illalle matsin jälkeen.”Heitin koko ajan sellaista ylimielistä läppää. Vaikka en osannut paljon englantia, puhuin niin paljon kuin vain pystyin. Se teki siitä vieläkin hauskempaa – kun ei kunnolla osaa ja siihen vielä aksentti päälle, ihmiset näkevät sen vielä enemmän show-meininkinä ja huumorina. Minulla oli todella rento fiilis. Ihmiset eivät oikein tienneet, olenko vain ylimielinen, itsevarma, sekaisin, tai tiesinkö edes mitä olen tekemässä.Alexander Gustafssonilla oli pääottelu UFC-illassa. Juttelin hänen kanssaan ja sanoin, että haluan tehdä matsissa hyppypolven.“No no, you are a wrestler, you should not do that.”Ajattelin, että vittu en kuuntele sitä. Olin katsonut vastustajani pari matsia. Hän aina tuli keskelle ja pysähtyi siihen, ikään kuin hänen jalkansa liimaantuisivat lattiaan. Siinä olisi oiva paikka vetää hyppypolvi. En ollut ikinä tehnyt hyppypolvea, en edes treeneissä. Kysyin Rikulta, että miltä tuntuisi hyppypolvi?“Se on ihan sama mihin se osuu, se sattuu paljon, se tulee niin isolla voimalla.”Päinvastoin kuin muut ottelijat, otin todella rennosti. Kaikilla oli viime hetken painonpudotus käynnissä, eikä hymyä juuri irronnut. Otin kaikkien kanssa selfieitä, pelleilin ja tein kaikkea hölmöä. Pelästytin UFC:n työntekijöitä kun he tulivat vessasta. Kaikki ajattelivat, että tuo jätkä on ihan pihalla.Ottelupäivänä pääsin käymään ensimmäistä kertaa legendaarisessa häkissä, johon minut illalla suljettaisiin vastustajan kanssa. Kun astuu sinne sisään, tulee tunne kuin olisi avaruusaluksessa. Areenan katsomoon mahtui 30 000 ihmistä ja sellainen pieni häkki on kaiken keskellä. Menin häkkiin ja pompin kuin Muhammad Ali. Jalat tekivät nopeaa askelkuviota. Riku kuvasi minua.“Ei vittu, sut on luotu tuohon.”Pukuhuoneessa kaikilla oli tuimat katseet. Minä makasin, katsoin televisiota ja kuuntelin musiikkia. Minua ei kiinnostanut millaista musiikkia muut kuuntelivat, minun korvissani soi Britney Spears. Menin punnitukseen. Minulla on todella kova pää tuollaisissa tilanteissa. Moni kamppailu-urheilija Suomessa kadehtii sitä, miten pystyn tosipaikan edessä olemaan jopa parempi kuin treeneissä. Mitä enemmän porukkaa on katsomassa, sitä enemmän nautin tilanteesta.Otteluiltana menin pukuhuoneeseen. Siellä oli kymmenisen ottelijaa ja toisessa pukuhuoneessa olivat muut. Toiset makasivat, toiset istuivat vakavina ja nojasivat käsiinsä. Nauroin ja painin ja kuuntelin Backstreet Boysia. Vieressäni oli nimekkäitä ottelijoita, jotka kaikki katsoivat suu auki. Sitten minua tultiin hakemaan.“C`mon baby, let`s do this.”“C you soon!”Kaikki taputtivat ja lähdin hymyssä suin kohti kehää.“It`s Mr Finland time.”“Hell yeah.”“5-4-3-2-1-go!”En ikinä unohda sitä. Ensimmäinen UFC-ottelu. Paikalla olleet 30 000 ihmistä katsoivat vain minua ja vastustajaa. Ketä tahansa katsoin, hän katsoi minua. Joka ikisellä screenillä oli kuvani ja nimeni. Valoja oli valtava määrä. Ei vittu mikä fiilis! Käytin koko biisin mennessäni häkkiin, moikkasin ihmisiä, halasin, menin selfieihin mukaan, kiitin sillä heitä, että olivat tulleet katsomaan. Heitin lippikseni jollekin pikkupojalle, menin tanssien ja hymyillen sisään. Joe Rogan ja toinen kuuluttaja seisoivat mikrofonien kanssa.“Hänen lempinimensä on Mr. Finland, sillä hän on omien sanojensa mukaan Suomen kovin jätkä.”“On tainnut antaa itse sen nimen itselleen.”“Mutta ei yhtään hassumman näköinen jätkä.”“Ei olekaan.”Minulla oli niin hyvä fiilis. Ajattelin, että vedän sen hyppypolven, vaikka tulisin tyrmätyksi. Tiesin, mitä ihmiset kotikatsomoissa ajattelivat. “Minä laitan niille jauhot suuhun. Olen tehnyt niin paljon töitä tämän eteen.”Minulle sanottiin aiemmin, että joko otat tilanteen haltuun kun menet sinne sisään, tai se ottaa sinut haltuunsa. Ihmisiltä tuli matsin jälkeen viestiä, että jäät varmasti huumetesteissä kiinni, näytin kuulemma ihan ekstaasia vetäneeltä.Näin englantilaisen vastustajani, Andy ”The Little Axe” Oglen. Hän pyyhki jalkojaan mattoon. Sillä hetkellä tiesin, että hän on kusessa. Miksi joku pyyhkii jalkojaan mattoon? Ei siksi, että ne ovat likaiset. Ei pieni muru jalkapohjassa haittaa suoritusta millään lailla. Oglen pyyhki jalkojaan, koska ei keksinyt mitään muuta tekemistä. Sanoin Rikulle, että tuo vastustajani on paniikissa. Menin sisään ja screenikamera tuli ihan kasvojeni eteen. Kun katsoin matsia jälkeenpäin, näytin siinä niin itsevarmalta. Olen vitun kova jekuttamaan ihmisiä. Varsinkin otteluissa. Sellaisessa kohdassa, kun toinen ei osaa yhtään aavistaa, juuri siinä tykkään iskeä.Tuomari kysyi vastustajalta: “Are you ready?Esitin vitun laiskaa ja katselin maahan. Ihan kuin ei olisi aikomustakaan lähteä kohti vastustajaa.Kaiuttimista kuului FIGHT! Heiluttelin hetken käsiäni alhaalla näyttääkseni laiskalta. Vastustaja liikkui kohti häkin keskustaa ja pysähtyi. Otin kaksi ihan kevyttä askelta. Sitten kolme todella nopeaa spurttia ja hyppäsin ilmaan. Pum. Polvi osui suoraan rintakehään. Huomasin, että se sattui. Meteli oli korvia huumaava.Työnsin vastustajan häkin reunaan. Kun selkä on häkkiä vasten, sieltä ei voi lyödä, kehoa ei pysty kääntämään tarpeeksi saadakseen voimaa. Ainoa suunta on joko sivulle tai jalkoihin. Tiesin, että tuo jätkä ei varmasti lähde sivulle, vaan yrittää viedä minut maahan. Fiksu ottelija näkee heti, että vastustaja on lähdössä jalkoihin. Hän tuli suoraan alakautta lähtevään lyöntiini. En ole ikinä treeneissä edes lyönyt alakautta, se tuli vaistomaisesti. Vastustaja tippui siihen. Ottelu kesti vajaat kahdeksan sekuntia. Mietin, että mitä vittua, loppuiko tämä tähän? Kun lähdin pois häkistä, ihmiset yrittivät repiä minua. En halunnut lähteä, annoin niiden vaan repiä ja vartijat yrittivät viedä minua pois. Yksi kehätytöistä iski minulle silmää. UFC:n työntekijät iloitsivat.“Miltä tuntuu, voitit juuri 50 000 euroa?”Sitten muistin, että hitto niin!Joku huusi, että nyt vaan nopeasti hanskat pois, allekirjoitus bonusrahoista ja suoraan median eteen. Ensimmäistä kertaa yhden kameran sijasta edessä oli mikrofonien röykkiö ja 30 kameraa. FOX teki suoraa lähetystä Jenkkeihin.“I'm here with Makwan Mr. Finland Amirkhani… ““No. King Amirkhani.”“Sorry, King Amirkhani.”Ja siitä se alkoi. Ajattelin vain että ei hitto, miten elämä voi muuttua kahdeksassa sekunnissa. Ihmiset ajattelivat, että kuka vittu on tämä leveilevä, mutta myös sanojensa takana seisova jätkä. Vaikka Yle oli kirjoittanut minusta vain paskaa, annoin heillekin haastattelun. Pressitilaisuudessa olivat kaikki päätähdet ja minä. Vastailin kysymyksiin niin huonolla englannilla, että porukka vain nauroi. Yhtäkkiä sain 50 000 euroa bonusrahaa ja 16 000 euroa matsista. Ajattelin, että heti kun menen kotiin, ostan mutsille sängyn. Mutsilla ei ollut koskaan ollut omaa sänkyä.Pukuhuoneessa kaikki taputtivat ja nauroivat.“Ei vittu, viikon ajan vain heiluit ja hymyilit ja tässä tulos.”Laitoin Tinderin päälle. Sanoin mun frendille, että ota kamera ja laita video päälle. Sieltä tuli match, match, match jokaisen naisen kohdalla. Katsoin puhelintani. Facebookissa oli useita tuhansia yksityisviestejä. Fanisivustolle oli tullut 5 000 uutta fania. Twitterissä ja instagramissa oli 5 000 uutta seuraajaa. Luulin, että se oli paljon, kunnes tuli toinen matsi.

Lisää Makwanin otteluista pääset lukemaan uudesta kirjasta!