Liikunta on paras tuote, jonka olen elämässäni kohdannut.

Kymmenkunta vuotta sitten ymmärsin jotain, joka muutti ammatillisessa mielessä kaiken. Työskentelin myynnin ja markkinoinnin parissa ICT-alalla ja opiskelin harrastusluonteisesti liikuntaa. Olin tullut opinnoissa siihen vaiheeseen, että liikunnan fysiologiset vaikutusmekanismit alkoivat avautumaan.

Tein järisyttävän havainnon. Käsissäni on paras tuote, jonka olin koskaan nähnyt. Homma oli tämän jälkeen selvä. Halusin jatkossa omistaa urani tämän kerta kaikkiaan ällistyttävän tuotteen markkinointiin.

Liikunnalla on monia huikeita ominaisuuksia, mutta ehkäpä kaikista ihmeellisin on sen kyky pidentää rajallista ihmiselämää. Asia ei ole aivan parilla sanalla avattavissa, mutta jos jaksat mukanani tämän artikkelin verran, saatat katsoa liikuntaa aivan uusin silmin.

Ihmisen viimeinen käyttöpäivämäärä

Jos kävisi niin onnellisesti, että välttäisimme erilaiset muut sairaudet, voidaan perustellusti esittää, että ihmisen viimeinen käyttöpäivämäärä on piilotettuna verenkiertoelimistön toimintaan.

Verenkiertoelimistö toimii kuin huippuunsa harjoitellut orkesteri, kauniisti ja elegantisti. Ikääntymisen myötä, noin kolmenkympin kohdalla, sen suorituskyky alkaa kuitenkin laskea. Laskua tulee noin prosentin verran vuodessa, kunnes koittaa se päivä, jolloin se ei enää suoriudu tehtävästään. Tätä ei voi nykykeinoin estää, mutta sitä voi merkittävässä määrin hidastaa ja viimeistä päivämäärää siirtää – jopa vuosikymmeniä.

Avataan seuraavaksi lyhyesti verenkiertoelimistön toimintaa ja muutamaa ydintermiä, jotta päästään viimeisen käyttöpäivämäärän jäljille.

Verenkiertoelimistö

Ihmisen on rakentunut noin 37,2 biljoonasta solusta. Jokainen näitä soluista tarvitsee ravintoaineita ja happea, joiden kuljettaminen on verenkiertoelimistön tehtävä.

Verenkiertoelimistön rakenne ja toiminta on oikeastaan hyvin yksinkertainen. Suljetussa järjestelmässä on pumppu (sydän), jonka synnyttämä paine (verenpaine) kiidättää nestettä (veri) korkeammasta paineesta kohti matalampaa painetta, ensin pitkin asteittain kapenevaa putkistoa (valtimot ja hiussuonet) ja sitten asteittain levenevää putkistoa (laskimot) takaisin pumppuun (sydän), uudelleen ja uudelleen.

Pääasiallisen kuorman kantaa sydämen vasen puoli, joka on vastuussa veren jakelusta koko kehoon. Sydämen oikea puoli pääsee helpolla, sillä se vain kiepauttaa veren keuhkojen kautta, jossa veri saa uutta happea kulutetun tilalle, palaa vasemmalle puolelle ja lähtee uudelle kierrokselle pitkin elimistöä.

Verisuonisto on kuin puu. Heti sydämen vasemman kammion jälkeen on puun runkoa muistuttava aortta, suuri verta kuljettava valtimo. Aortasta jakaantuu puun oksien tapaan asteittain kapenevia keskikokoisia ja pieniä valtimoita jotka kuljettavat verta pitkin kehoa. Valtimoista veri päätyy lehtien varsia muistuttaviin hiusverisuoniin joissa happi ja ravinteet siirtyy kohde-elimiin. Veri palaa käänteistä reittiä pitkin toista puuta, jota kutsutaan laskimoiksi.

Verenkiertoelimistö toimii siis putkistona, jota kautta happea ja ravintoaineita jaellaan ympäri kehoa. Tämän lisäksi sillä on toinen hieman vähemmän tunnettu tehtävä.

Veren virtauksen sääntely

Ajattele, miten voimakkaat aallot pikkuhiljaa haurastuttavat vahvintakin rantakalliota. Näin kävisi myös ihmisen verisuonille ja elimille, jos sydämen sykkiessään lähettämä veri matkaisi pulssimaisesti läpi kehon.

Kun sydän supistuu, lähettää se sykäyksittäin verta aorttaan. Jokaisen sykäyksen myötä aortta ja muut suuret valtimot laajenevat. Aortta ottaa vastaan suurimman tärskyn, suuret ja keskikokoiset valtimot hoitavat loput. Kun veri pääsee hiussuoniin saakka, kulkee se tasaisena virtana vahingoittamatta hiussuonia tai elimiä.

Tämä valtimoiden vastaanottama tärsky muuten on se, josta käytetään nimeä verenpaineen yläpaine. Alapaine on vastaavasti se paine, joka valtimoissa vallitsee sydämen levätessä ja täyttyessä.

Ihminen säätelee verenkiertoa sen mukaan missä happea kulloinkin eniten tarvitaan. Levossa verta virtaa noin 5 litraa minuutissa ja siitä jaellaan noin 14 prosenttia aivoihin, 22 prosenttia munuaisiin, loput menee pääosin maksalle, lihaksille ja iholle, joilta jää sellaiset 7 prosenttia muille elimille. Etenkin aivojen ja munuaisten verenkierto on niin vilkasta ja herkkää, että siellä valtoimenaan aaltoileva verenkierto tekisi äkkiä tuhojaan.

Liikunnan aikana sydämen syke nousee, verenkierto vilkastuu ja verta virtaa jopa 35 litraa minuutissa, saman verran kuin täysille käännetystä keittiön hanasta. Tästä jopa 85 prosenttia ohjataan lihaksille, loput elimet pärjäävät vähemmällä.

Sitä minne veri kulloinkin matkaa säädellään supistamalla ja laajentamalla pienemmän pään valtimoita. Supistuminen ja laajeneminen onkin putkistona toimimisen ja vaimentamisen lisäksi verenkierron kolmas tärkeä tehtävä.

Pulssiaalto, verenkierron elegantti yksityiskohta

Sydänlihaksen oma verenkierto toimii eri tahdissa muun verenkierron kanssa. Kun sydän supistuu ja lähettää veren kierrokselleen, sydänlihaksessa itsessään kiertänyt veri poistuu oikotietä, suoraan oikeaan eteiseen.

Sydän saa muu kehon tavoin hapekkaan verensä aortan kautta. Kun veri poistuu sydämen vasemmasta kammiosta, avautuu vasemman kammion läpät, peittäen samalla sydämen omat sepelvaltimoiksi kutsutut valtimot.

Sydämen supistuttua ja aloittaessa rentoutumisensa, vasemman kammion läpät sulkeutuvat. Nyt tapahtuu jotain äärimmäisen eleganttia. Muistatko miten aortta ja muut valtimot laajenivat sydämen vasemman kammion syöstessä niihin verta?

Laajenemisen jälkeen valtimot jälleen supistuvat, luoden paluuaallon, jonka paluu ajoittuu juuri samalle hetkelle, kun sepelvaltimoiden suut avautuvat. Laajenevat ja supistuvat valtimot toimivat ikään kuin sydämen omana sydämenä.

Takaisin viimeiseen käyttöpäivämäärään

Edellä kuvattua paluuaaltoa kutsutaan pulssiaalloksi. Terveellä ihmisellä pulssiaallon nopeus on jokseenkin vakio kolmenkymmenen ikävuoden korville saakka. Sydämen ja aortan yhteispeli on kauniisti virittynyttä ja valtimoiden jousto, ”sydämen oma sydän”, toimii moitteettomasti edesauttaen sydänlihaksen omaa verenkiertoa.

Ajan myötä jatkuva venyminen ja supistuminen (noin 30 miljoonaa kertaa vuodessa) heikentää valtimoiden joustokykyä. Vuosikymmenten saatossa valtimot jäykistyvät ja laajenevat, jonka johdosta pulssiaallon nopeus hitaasti kasvaa ja sen paluu sydämeen ei enää ajoitukaan elegantisti sydänlihaksen oman verenkiertosyklin alkuun.

Siinä missä sydän aiemmin sai itse verta alapaineen ja pulssiaallon tarkasti ajoitetun yhteistoiminnan seurauksena, kohdataankin aivan toisenlainen tilanne. Nopeutunut pulssiaalto palaa sydämeen jo silloin, kun sydän supistuu ja yrittää lähettää verta kierrokselleen.

Sydän joutuu tiukan paikan eteen

Mitäs kaikkea kiusaa tästä nyt sitten seuraa? Muistat ehkä, että verenpaineessa oli yläpaine ja alapaine. Yläpaine tuppaa kasvamaan, sillä sydämen on saatava veri liikkeelle suurempaa vastusta vasten. Tämä taas aiheuttaa sydämelle lisää työtä. Lisääntyneen työn seurauksena supistumisaika pitenee ja rentoutumiseen jää vähemmän aikaa. Lisäksi pitkään jatkuessaan lisääntynyt työmäärä aiheuttaa epätoivottua sydänlihaksen kasvua. Sydänlihaksen kasvu nimittäin lisää entisestään sydämen hapentarvetta.

Nyt meillä on sydän, joka tarvitsee entistä enemmän happea, mutta sillä on lyhentyneen rentoutumisajan johdosta vähemmän aikaa sen saamiseen. Meiltä puuttuu pulssiaallon sopiva ajoitus, joka auttoi sydäntä hapensaannissa. Kaupan päälle, kun se pulssiaalto meni menojaan, alapaine tuppaa laskemaan. Eli meillä on entistä vähemmän painetta putkissa juuri silloin, kun sydämen itsensä pitäisi saada hapekasta verta.

Yhdessä lisääntynyt hapentarve ja heikentyneet olosuhteet altistavat sydämen hapenpuutteelle, joka voi ilmetä esimerkiksi rasitusrintakipuna tai pahimmillaan sydäninfarktina.

Eikä ne harmit tähän lopu. Palautetaan mieleen, miten suuri osa verestä virtaa levossa aivoihin ja munuaisiin. Valtimoiden jousto piti huolen siitä, että ”aallot eivät pääse murtamaan rantakalliota”. Nyt kun valtimoiden jousto vähenee, niin aallot kasvavat. Tämän uskotaan olevan yksi keskeisistä mekanismeista monien aivotoimintaa heikentävien sairauksien ja munuaissairauksien taustalla.

Viimeisen käyttöpäivämäärän juksaaminen

Vaikka varsinainen syyllinen on etupäässä aortan ja muiden suurten valtimoiden jäykistyminen, ei tähän ole vielä keksitty lääkettä tai hoitoa. Mutta vaikka itse syyllistä ei saada kuriin, voidaan oireita lievittää.

Jos muistat, miten elimistö sääteli veren virtausta; supistamalla ja laajentamalla keskikokoisia ja pieniä valtimoita. Kuinka ollakaan, lihaksissa on melkoisia määriä näitä valtimoita. Liikunta aiheuttaa suurta tarvetta säädellä ja optimoida veren virtausta ja niin ikään kuin opettaa valtimoita laajenemaan paremmin useiden eri mekanismien kautta.

Vaikka suurten valtimoiden joustokyky olisi iän myötä heikentynyt, niin runsaslukuiset ja paremmin toimivat lihasten valtimot auttavat vaimentamaan paineen aaltomaista etenemistä, suojaten näin etenkin aivoja ja munuaisia. Lisäksi vaimennus pienentää myös iän myötä nopeutuneen pulssiaallon painetta, jolloin sydän pääsee työstään vähän helpommalla.

Liikunnan merkitystä sydänterveydelle on pyritty arvioimaan ja määrittelemään. Arviot ehdottavat, että 55-vuotias mies, jonka suorituskyky riittää juoksemaan toistakymmentä kilometriä tunnissa, omaa käytännössä 40-vuotiaan verenkierron. 55-vuotias nainen, joka kirmaa samaa vauhtia, omaa 35-vuotiaan verenkierron.

Ari Langinkoski on Trainer4Youn kansainvälisten liiketoimien johtaja ja EuropeActiven Professional Standards Committeen jäsen.

Ehdotankin, että kun ensi kerran pyöräilet töihin autoilun sijasta, tai lähdet lenkille, et mieti vain niitä tyypillisiä karistettavia kiloja. Mieti myös, miten tässä jeesataan sydäntä tekemään työtään ja suojellaan aivoja ja munuaisia. Näin se fillari saattaa jatkossa houkutella entistä enemmän.

Lähteet ja luettavaa

O’Rourke MF, Hashimoto J. Mechanical factors in arterial aging. A clinical perspective. J Am Coll Cardiol 2007;50:1-13.

Blaha, M.J., Hung, R.K., Dardari, Z. et al, Age-dependent prognostic value of exercise capacity and derivation of fitness-associated biologic age. Heart. 2016;102:431–437.