Jokainen meistä on aloittanut joskus jostain. Mikäli liikuntaa ja/tai urheilua on harrastanut jo pienestä asti, on todennäköisesti ollut hyvässä kunnossa mennessä salille ensimmäistä kertaa. Monilla asia ei kuitenkaan ole näin.

Salille mennään ylipainoisena, huonokuntoisena tai ilman merkittäviä lihaksia. Sosiaalisen median myötä tietoisuus omasta ulkonäöstä on todennäköisesti useimmilla korostunut. Moni nuori kaunis tai komea treenaaja postaa itsestään kuvia ja videoita sosiaaliseen mediaan. Vaatteet on valittu viimeisen päälle ja jonkin aikaa on jo käytetty termiä ”salimuoti”. Salille pukeudutaan hienoihin treenivaatteisiin, mukana kulkee viimeisimmät treeni ”accessories” eli lisävarusteet. Näihin kuuluvat isot gallonan juomakanisterit, blingatut juomapullot, treenikassit sekä toinen toistaan fäncymmät vetoremmit. Kokonaisuus täydennetään pinkeillä vastamölykuulokkeilla.

Katsellessa sosiaalista mediaa, muokkaantuu mielikuva helposti sellaiseksi, jossa kuntosaleilla ei ole kuin hyväkuntoisia ja hyvännäköisiä. Tämän seurauksena monien ”ei niin hyvässä kunnossa” olevien kuntosaliharjoittelun aloituskynnys nousee entisestään. Valmentajana toisinaan kuuleekin kommentteja ”Kehtaako sinne tulla tämän näköisenä?” tai ”Minun täytyy ensin alkaa kuntoilemaan omineen”. Tämähän on sinänsä absurdia, koska sali on nimenomaan se paikka, mihin tullaan harjoittamaan itsensä kuntoon. Samalla tämän kaltaiset ajatukset ovat kuitenkin helposti ymmärrettäviä. Vaikka allekirjoittanut on kulkenut näin jo hieman varttuneemmalla iällä suhteellisen vankalla sigma male asenteella – ei moisilta ajatuksilta ole täysin itsekään pystynyt välttymään. Jäätyäni sinkuksi, tuli uusittua vanhat pitkään palvelleet Adidaksen kolmiraitaverkkarit Puman treenikollareihin ja shortseihin. Vanhat kuluneet ja irvistävät treenikengät tuli päivitettyä uusiin. Tosin tykkään ajatella, että tein nämä parantaakseni ammattimaista lookkia valmentajana. Rehellisyyden nimissä päivitystä kenties tehtiin myös esteettisistä syistä. Kengät olivat kyllä vaihdon tarpeessa mutta Adidakset olisivat palvelleet vielä seuraavan vuosikymmenen.

Kolmijalkojen maihinnousu

Kamerat ovat mitä ilmeisimmin tulleet salille jäädäkseen. Olen valmentanut asiakkaita jo silloin kun mammutit vaelsivat aroilla ja älypuhelimia ei vielä ollut. Mahdollisuus ottaa kuvia sekä videokuvaa muutti todella isosti valmentamista. Olin varmastikin yksi suomen ensimmäisistä trainereista, jotka näitä ominaisuuksia hyödynsi. Oli huikeaa, kun pystyi kuvata asiakkaan liikkeitä ja tehdä VIDEOVALMENNUSTA! ihan normaalilla personal training sessiolla. Samoin sitten ei tosissaan kestänyt kauaa kuin asiakkaalle pystyi lähettämään myös kuvia ja videomateriaalia, koska vastaanottajaltakin löytyi älypuhelin.

Samaan aikaan sitten alkoi tämä sosiaalisen median iso rantautuminen. Totta kai silloin tuli kiillotettua myös somekuvaa (sekä osin egorunkattua) paidattomilla salikuvilla. Nykyisin tämä on sitten jo ihan normia ja arkipäivää. Varsinkin sosiaalisen median influensserit ovat vieneet tämän jo sitten aivan uusiin sfääreihin. Kuvauskalustoa on toisinaan jo yhtä paljon kuin mitä treenivarustettakin. Siitä on jo sellaiset ainakin kuusi – seitsemän vuotta, kun olen itsestäni viimeisimmän salikuvan ottanut ja postannut. Se miksi tämä toiminta loppui minun osaltani, oli vain osana omaa kasvuprosessia (myös henkistä). En yksinkertaisesti enää tarvinnut sitä huomiota somessa enkä niitä tykkäyksiä. Siirryin myös tuolloin liikunta-alalla enemmän hallinnollisiin tehtäviin, joten se ei edes palvellut minua ammatillisesti.

Sinänsä en suorilta näe mitään pahaa tässä kuvauskulttuurissa. Jokainen saa tallata niin kuin tykkää ja visuaalisuus myy – riippumatta siitä mitä siinä sitten myydään. Mallikulttuuri ei sinänsä ole kadonnut mihinkään, se on vain siirtynyt entisistä ammattistudioista someen. Se on hienoa, että osa ihmisistä pystyy rakentamaan asiasta itselleen ammatin.

Kameroissakin on tosin se negatiivinen puoli. Salilla kuvaavien tulisi olla todella hienotunteisia sekä varovaisia tämän kameran käytön kanssa. Jokaisella on oikeus treenata rauhassa ja ilman, että päätyy mihinkään somevideoon tausta statistiksi. Ääriesimerkkinä sitten pukuhuoneissa kuvatut videot ja post- treenikuvat.

Lieveilmiöitä maailmalta

Olen aina mielenkiinnolla seurannut saligenreä. Se on sinänsä kiinnostanut minua muutamastakin syystä. Luonnollisestikin olen ollut osa sitä itse treenaajana sekä ammattivalmentajana. Nykyisin koulutan liikunta-alan tulevia ammattivalmentajia, joten on hyvä myös tietää missä yleisesti alalla mennään.

Nuoret ja ylipäätänsä aloittelevat salikävijät, osin myös kokeneemmat treenaajat joutuvat navigoimaan tässä viidakossa. Maailmalla on toisinaan nostanut päätään mielenkiintoisia ilmiöitä. Osa harmittomia mutta osa myös todella vahingollisia ja myrkyllisiä.

Kuvaamisesta jo mainitsinkin mutta sen negatiivisena puolena ovat pilkkatarkoituksessa salaa kuvat gymfailit ja salimeemit. Saleilla näkee toisinaan melkoisia suorituksia. Joissain tapauksissa kyseessä on vain jokin harjoitusliike, jonka tarkoitus ei aukea katsomalla sitä liikettä. Toisinaan kyse on sitten siitä, että treenaaja ei kokemattomuuttaan tiedä mitä hän on tekemässä – ja lopputulos on varsin koomisen näköinen. Oli niin tai näin, on jokaisella kuitenkin aina oikeus treenata salilla rauhassa ja juurikin sillä tavalla millä itse haluaa, kunhan se ei häiritse muita salilla kävijöitä. On siis varsin brutaalia, jos mokaat jonkun liikkeen koomisella tavalla jonkun salakuvatessa sen ja ladatessa someen. Videon lähtiessä viraaliksi, huomaat olevasi pahimmillaan miljoonien ihmisten naurun ja pilkan kohde.

Toinen hiljattainen ilmiö on ollut gymcreeppien esiintuonti. Naispuoliset someinfluensserit pukeutuvat seksuaalisesti provosoivasti ja kuvaavat itseään salilla. Jonkun miehen erehtyessä katsomaan (ja saatuaan asian nauhalle), he uhriutuvat ja keräävät sillä huomiota somessa. Nyt ei pidä erehtyä luulemaan, etteikö saleilla olisi myös miehiä, jotka toimivat epäasiallisesti. Näissä tapauksissa kuitenkin oikea tapa toimia on ottaa yhteyttä salin henkilökuntaan, eikä postata sitä someen.

Miten navigoida tässä kaikessa?

Muutama asia on hyvä muistaa, jotta tämän kaiken keskellä pystyy säilyttämään oman järkensä. Ensimmäiseksi on hyvä aloittaa siitä, että some on feikkimaailma. Se ei ole aitoa, eikä koskaan edusta sitä valtamassaa. Näet aina vain sen huippu 0,5 % treenit ja fysiikat. Ketään ei kiinnosta nähdä, kun tavallisen näköinen ihminen treenaa tai käy salilla. Somen algoritmi poimii ihmisten tykkäysten ja katselukertojen perusteella nähtäväksi ne komeimmat, lihaksikkaimmat, kauneimmat ja kovimmin treenaavat meille nähtäväksi. Useimmiten nämäkään kuvat eivät ole aitoja, niitä on photoshopattu, pakaroihin on laitettu täytettä ja fysiikoita on myös rakennettu anabolisilla steroideilla.

Liikunnan riemusanomaa on minusta hyvä viedä eteenpäin. Omaa muutosprosessia ja inspiroivia suorituksia ja onnistumisia kannattaa jakaa. Se on minusta aina ollut hieman tekopyhää, että kuvan kaunis mimmi tai mies, joka näyttää Kapteeni Amerikalta sanoo; ”Tule sellaisena kuin olet”. Nämä edellä mainitut salilla kävijät kuitenkin pystyvät olemaan osa ratkaisua. Parhainta on jos salille saadaan luotua inklusiivinen salikulttuuri. Neuvo on helppo, ota tavaksi sanoa jotain kannustavaa ja positiivista joka kerta jollekin kanssa treenaajalle. Varsinkin jos näet harjoittelun alkumetreillä olevia, tsemppaava ja vahvistava kommentti silloin tällöin tekee varmasti hyvän fiiliksen ja motivoi käymään jatkossakin.

Lopuksi yhden tsemppaavaan viestin haluaisin sanoa aloittelijoille. Me kaikki olemme aloittaneet jostain ja se ensimmäinen askel on aina vaikein mutta kaikista tärkein. Aloittaessa uutta harrastusta, suosittelen vahvasti kääntymään ammattilaisen puoleen. Toiminta luo tunteita ja hämmästyisit jos tietäisit kuinka paljon vaikkapa osaava personal trainer voi madaltaa ensimmäisen kuukauden aloittamiskitkaa salilla. 

Kirjoittaja Samu Sandberg

Trainer4You:n kouluttaja