Trainer4You

View Original

Kahvakuulaa, käsitöitä ja itsensä kehittämistä – Satu Huttusen tarina

Olen Satu Huttunen ja työskentelen EasyFit Oulu-Ritaharjussa personal trainer -vastaavana ja ryhmäliikuntaohjaajana. Olen alun perin valmistunut Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi (kemia) ja työskentelin heti valmistumiseni jälkeen kymmenisen vuotta tutkijana yliopistolla. Liikunnasta muotoutui minulle kuitenkin unelma-ammatti, urheilu-ura sekä elämäntapa: Ryhmäliikuntaa olen ohjannut vuodesta 2010 lähtien ja lajivalikoimaan ovat kuuluneet kahvakuulatunnit, sisäpyöräily, kuntonyrkkeily, toiminnallinen harjoittelu, keskivartalotunnit sekä erilaiset kehonhuoltotunnit. EasyFit Oulu-Ritaharjussa olen toiminut personal trainerina päätoimisesti vuoden 2017 alkupuolelta lähtien. Kahvakuula-urheilussa edustan Suomea maajoukkuetasolla ja olen saavuttanut mukavasti menestystä myös arvokisoissa.

Kuulasta sekaisin

Monipuolinen liikunta on aina ollut lähellä sydäntäni. Yläasteiässä ryhmäliikuntatunnit ja kuntosaliharjoittelu veivät täysin mennessään. Tutustuin kahvakuulaan ensimmäisen kerran ryhmäliikuntatunneilla ja jäin heti koukkuun. Tunnin jälkeen ohjaaja suositteli minulle kahvakuulaohjaajan koulutusta ja ilmoittauduin saman tien Trainer4You:n kahvakuulaohjaajakoulutukseen, jonka jälkeen aloitinkin heti kahvakuulatuntien ohjaamisen Oulun seudulla.

Tavoitteellisempi harjoittelu kahvakuulilla alkoi kiinnostaa ja lopulta kahvakuulaurheilu vei mennessään. Ensimmäisiin kahvakuulakisoihini osallistuin 2013, jonka jälkeen olen kilpaillut säännöllisesti SM-tasolla. Kisamenestystä on tullut mukavasti ja minulla on useampi SE-tulos nimissäni. Tänä vuonna minut valittiin maajoukkueeseen edustamaan Suomea kahvakuulaurheilun EM- ja MM-kisoissa. Molemmissa kisoissa osallistuin sekä yleiseen että veteraanisarjaan, ja kotiin tuomisina EM-kisoista oli kaksi kultamitalia ja MM-kisoista hopea- ja kultamitali.

Tällä hetkellä treenini koostuvat kahvakuulatreeneistä, voimaharjoittelusta sekä aerobisesta treenistä. Tavoitteellinen harjoitteluni kahvakuulilla on aina tapahtunut valmentajan johdolla. Syksystä 2017 valmentajani on toiminut Minna Silvennoinen, tätä ennen olin neljä vuotta Ari Kaikkosen valmennuksessa.

Tavoitteena oppia ja mennä eteenpäin

Liikunnan ja käsitöiden lisäksi intohimoihini kuuluu myös itseni jatkuva kehittäminen erilaisten koulutusten avulla. Monipuolisten koulutuksien avulla pyrin lisäämään ammattitaitoani ja kehittymään valmentajana, jotta voisi mahdollisimman hyvin vastata asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Trainer4You:n Kuntosalivalmentaja-, Personal trainer- ja Kahvakuulaohjaajan koulutukset suoritin jo yliopistolla työskennellessäni ja täydensin osaamistani myöhemmin Trainer4You:n Jatkokoulutuksilla eli Ravintovalmentaja- ja Psyykkinen valmentaja -koulutuksilla sekä viimeisimpänä Voimavalmentaja -koulutuksella. Näistä kaikista on ollut erittäin paljon hyötyä nykyisessä työssäni.

Voimavalmentaja –koulutus oli todella loistava kokonaisuus. Perusteiden kertaamista ja syvällistä uutta teoriatietoa todellisen asiantuntijan, Tuomas Rytkösen, johdolla. Koulutus sisälsi tuhdin teoriapaketin eri voimalajien harjoittelusta ja harjoittelun ohjelmoinnista yhdistettynä käytännön harjoituksiin, joista jäi todella kattava liikepankki eri variaatioineen omaan valmennustyöhön käytettäväksi.

Erittäin hyvä ja opettavainen kokemus oli myös koulutukseen kuuluva ohjelmointityö, jossa asiakkaalle laadittiin 12 viikon voimaharjoitteluohjelma. Tässä sai haastaa itsensä kunnolla sekä soveltaa monipuolisesti koulutuksen antia. Voimavalmentaja –koulutuksen oppeja pääsin hyödyntämään työssäni jo koulutuksen aikana asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin, kuten maksimivoiman kehittämiseen. Koulutuksesta saatu tieto soveltuu niin aloittelevan liikkujan kuin urheilijankin harjoittelun ohjelmointiin. Suosittelen koulutusta ehdottomasti kaikille voimaharjoittelun parissa työskenteleville!

Asiakaslähtöisyys on minulle työssäni tärkeää. Asiakkaat huomioidaan yksilöinä ja edetään kullekin sopivilla tavoilla eteenpäin. En usko nopeisiin muutoksiin tai kuureihin, vaan tähtäimessä on aina pysyvät muutokset, maltillisesti edeten. Töitä tehdään tosissaan, muttei totisesti.

Parasta ovat kohtaamiset ja kouluttautuminen

Suuri osa työpäivästäni on valmennustyötä. Työskentelen niin yksilö-, duo- kuin pienryhmävalmennusten parissa hyvinkin eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa. Parasta työssäni onkin ehdottomasti päivittäiset kohtaamiset asiakkaiden kanssa sekä työn monipuolisuus.

EasyFit Oulu-Ritaharjun personal trainer –tiimissä työskentelee tällä hetkellä 5 personal traineria. Meillä on loistava yhteishenki, tuemme toisiamme ja toistemme kehittymistä työssämme ja huumori kuuluu ehdottomasti jokaiseen työpäivään. EasyFit Oulu-Ritaharjussa ja koko EasyFit -ketjussa panostetaan henkilöstön monipuoliseen kouluttautumiseen, joka näkyy koko tiimin ammattitaidon jatkuvana kehittymisenä.

Ota Satu seurantaan somessa:

Facebook: Personal trainer & ravintovalmentaja Satu Huttunen

Instagram: pt_satuhuttunen